tiistai 15. kesäkuuta 2021

Suomen Tanssitarvike on nyt Dance Makers - Shop & Studios!

Olemme yhtenäistäneet nimikäytäntömme ja samalla uudistaneet kotisivumme. 

Klikkaa itsesi uusille sivuillemme www.dancemakers.fi

Mistä oikein tähän tilanteeseen ollaan tultu? Tässä pieni katsaus meidän historiaan.

Kaikki alkoi vuonna 1992 kun tutustuin tanssilajiin nimeltä rivitanssi. Tuohon aikaan tanssitarvikkeiden tarjonta Suomessa ei ollut kovin kummoista. Aloitin lajin opettamisen vuonna 1993 ja aika nopeasti sekä oppilaani, että toiset ohjaajat alkoivat kysellä, että mistä noita hassuja hattuja, bootseja, musiikkia ja opetus VHS-kasetteja saa. 

Aluksi toiminta oli pienimuotoista musiikin ja opetusvideoiden välittämistä. Myytävät tuotteet mahtuivat hyvin vaatekomerooni. Aika pian valikoimiin tuli tanssibootsit ja tanssilenkkarit. Autotalli sai seuraavaksi toimia varastona ja oli aika perustaa toiminimi Country Lines vuonna 1998.

Tapahtumamyynti ja postimyynti olivat tulleet alkuvuosien aikana hyvin tutuksi. Samoin myös muut tanssilajit ja niiden harrastajat. Vuosituhannen vaihteeseen tultaessa Helsingin tanssitarvikevalikoima oli edelleen varsin suppea. Tästä syntyi ideani perustaa oma kivijalkamyymälä Helsingin Paciuksenkaareen. Tuotevalikoima laajeni nopeasti niin baletin kuin lavatanssin puolelle. Oli aika keksiä uusi toiminimi ja Suomen Tanssitarvike näki päivänvalon. Nimi oli kuitenkin hankala ulkomaisille tavarantoimittajille, joten samalla kertaa rekisteröin Dance Makers -aputoiminimen.

Toimintamme laajeni voimakkaasti ja osa teistä saattaa muistaa Helsingin myymälämme lisäksi meidän Lahden, Turun, Oulun, Kuopion, Lohjan ja Kampin myymälämme! Unohtamatta tietenkään edelleen toimivaa Liettuan myymäläämme.

Koko tämän ajan olin aktiivisesti ohjannut rivitansseja ympäri Suomen. Aina kun oli omien tanssikurssien järjestämisen aika, niin haasteeksi tuli löytää sopiva tanssisali. Tästä syntyi idea Dance Makers Dance Studiolle. Eli tanssisali, jota voisin itse käyttää, mutta ennen kaikkea vuokrata edulliseen hintaan myös muille tanssin harrastajille ja ohjaajille. Olisiko tällaiselle oikeasti kysyntää! Avopuolisoni rohkaisemana avasimme ensimmäisen studiomme Helsingin Aleksis Kiven kadulle vuonna 2015. Dance Makers sopi mainiosti nimeksi tälle toiminnalle. Myöhemmin avasimme kaksi muutakin salia ja tänä syksynä laajennamme salitoimintaa Turkuun! Eihän sitä yrittäjä malta paikoillaan olla :)

Viimeisen vuoden olemme myös kehittäneet Dance Makers -sovellusta, jonka avulla on helppo varata tanssisaleja ja järjestää omia tanssikursseja. Haluamme tuoda tanssin harrastajat ja opettajat/ohjaajat entistä lähemmäs toisiaan.

Country Lines - Suomen Tanssitarvike - Dance Makers. Lähes 30 vuotta tanssin parissa. Aikaa on kulunut ja nimi on muuttunut. Olemme silti kaikkien näiden vuosien jälkeen edelleen suomalainen perheyritys, jonka arvoihin kuuluu halu palvella kaiken tasoisia tanssin harrastajia ja ammattilaisia parhaalla mahdollisella tavalla. Haluamme tarjota laajan valikoiman eri valmistajien laadukkaita tuotteita lukuisiin eri tanssilajeihin kohtuulliseen hintaan. Jatkuva kehittäminen ja ammattiylpeys ovat myös arvoja, joita haluamme vaalia.

Tänä päivänä tiimiimme kuuluu itseni lisäksi Heidi, Salla, Anni, Vilma, Inka ja Minttu. 

Kiitos koko tiimimme puolesta sinulle kun olet asiakkaamme! 















Jorma Leitzinger
Dance Makers