torstai 19. joulukuuta 2013

Hei sinä mies, vanhempi rouva, puupökkelö tai rytmitajuton! Usko tai älä, sinäkin voit aloittaa tanssiharrastuksen!!

Vuosien aikana tanssia harrastaessani ja sen parissa työskennellessäni minulle on tullut turhankin tutuksi yllättävän monen "pelko" tanssiharrastuksen aloittamista kohtaan. Monet ajattelevat, että tanssi täytyy aloittaa nuorena ja siihen tarvitaan notkeutta, rytmitajua, hyvää kuntoa ja ammattimaiset vaatteet. Ja ei muuten tarvita! En toki väitä etteikö näistä olisi hyötyä, mutta erilaisia tanssilajeja on niin monia ja kursseja vaippaikäisistä senioreille saakka, että kuka tahansa voi aloittaa tanssin iästä ja kunnosta riippumatta. Ja mikä voisi olla hauskempi tapa saada lisää notkeutta, rytmitajua, kuntoa ja ehkä näiden kautta vähän sitä nuoruuttakin... kuin TANSSI!!


We Heart It

Suomessa on niin paljon erilaisia tanssikouluja, että lajikirjo on aivan valtava. Moni ei tule edes ajatelleeksi miten monta erilaista tanssilajia on olemassa; on sekä yksilö- että paritansseja. 

Kaikista lajeista löytyy varmasti myös aloittelijoille sopivia kursseja. Aivan varmasti jopa maailmanluokan tanssijat ovat joskus olleet alkeistunneilla ja miettineet, mikä ihmeen jalan aukikierto tai flex-nilkka? Opettajat ottavat myös varmasti kaikkien tarpeet huomioon. Kannattaa rohkeasti kertoa, jos sinulla on joitakin juttuja, joita et voi tehdä tai olet vaikka venäyttänyt nilkkasi, niin opettaja tietää, miksi et välttämättä tee kaikkia liikkeitä, ja osaa tarjota vaihtoehtoista liikettä. Esimerkiksi street-tunneilla, joilla  itse käyn, opettaja antaa lattialla tehtäviin osioihin seisaaltaan tehtävän vaihtoehdon, sillä tunneilla käy kymmenisen 40 ikävuoden paremmalla puolella olevaa tanssijaa (joista kyllä suurin osa taipuu kevyesti myös lattiatasoon).


We Heart It

Huomio miehet! Tanssi ei ole vain naisten laji, ja nykyään yhä useammat miehet ovat myös löytäneet tanssista itselleen mieluisan harrastuksen (ja kyllä, myös heteromiehet käyvät tanssimassa). Oman rakkaan lajini tankotanssin saleihin on myös ilmestynyt muutamia miehiä kokeilemaan lajia. Ja oma miesystävänikin harrastaa tanssia!

Tanssi myös yhdistää ihmisiä: mikä olisi hauskempaa kuin jakaa kokemuksiaan muiden harrastajien kanssa ja nauraa yhdessä "virheilleen", sillä niitä sattuu joka tunti, ja se on täysin normaalia. ;)

Nyt vaan kaikki etsimään itselle sopivaa lajia. Minäkään en varmasti tunne niistä puoliakaan mutta saa tulla kysymään neuvoa!

-Saara

torstai 12. joulukuuta 2013

Vinkkejä joulunäytöksestä selviytymiseen


Joulunäytös- ja pikkujouluesityskausi on huipussaan, minkä olemme saaneet täällä Tanssitarvikkeessakin huomata jo verkkosukkahousujen ja aluspukujen lisääntyneestä kysynnästä. Itse olen elämäni aikana ehtinyt koluta harrastusteni puolesta jo niin monet tanssikilpailut, joulu- ja kevätnäytökset sun muut esitykset, että päätin koota iloksenne pienen selviytymisoppaan joulunäytöspäivään. Toivottavasti oheisista vinkeistä on iloa ja hyötyä niin näytösnoviiseille kuin kaltaisilleni kisakonkareillekin.


- Mieti vaatteet hyvissä ajoin etukäteen valmiiksi ja pidä huoli, että ne ovat käyttövalmiita esityspäivänä. Varmista, että myös tarvittavat alusvaatteet, sukkahousut ym. ovat ehjiä eivätkä loju jossain likapyykkikorin pohjalla. Harjoittele esitys ainakin muutamaan kertaan esitysjalkineissa, jotta saat oikean tuntuman tanssiin.

- Jos olet useammassa esityksessä, suunnittele vaatteiden vaihdot ja tarvittavat muutokset esim. kampaukseen vaikka edellisenä iltana, jotta esityksestä toiseen vaihtaminen sujuisi mahdollisimman jouhevasti. Tämä on erityisen tärkeää, jos esitysten välillä on niukasti aikaa.

- Muista eväät! Päivä voi olla pitkä kaikkine kenraaliharjoituksineen, joten fiksu esiintyjä pakkaa mukaan energisoivaa evästä, joka ei kuitenkaan väsytä (eli mielellään jotain muuta kuin lähikaupan pasteija…). Itse suosin välipalana Alpron soijakaakaoita, erilaisia pähkinäsekoituksia ja jotain hyviä hedelmiä, kuten satsumia.

- Älä panikoi, vaikka kenraalissa tapahtuisi jokin moka. Parempi siinä kuin varsinaisessa näytöksessä, ja ennen esitystä on vielä aikaa korjata ongelma. Nyt kun kyseinen moka on saatu pois alta, tulee esityksessä yleensä skarpattua niin, ettei samaa kohtaa enää tyri toista kertaa.

- Pidä hauskaa! Jos kerran joutuu viettämään päivän (tai illan) pääasiassa omaa vuoroa odotellen jossain lavan takana, voi siitä saman tien yrittää ottaa ilon irti. Tutustu tanssijatovereihisi paremmin, valmistautukaa esitykseen yhdessä ja näpsikää vaikka toinen toistaan ”hienompia” ryhmäkuvia. Vaikket tuntisikaan esityskavereitasi etukäteen kovin hyvin, yhdistää samassa tilanteessa oleminen kummasti keskenään kovin erilaisiakin ihmisiä.

- Muista lämmitellä myös juuri ennen esitystä. Keskity erityisesti niihin vartalon osiin, jotka joutuvat kyseisessä tanssissa koville. Esityksessä kun pitäisi ”parhaan vedon” tulla heti ensimmäisellä kerralla, eikä vasta lämmittelykierrosten jälkeen, kuten monesti treeneissä.

- Myös esiintymismieliala vaatii lämmittelyä. Virittäydy esityksen vaatimaan tunnelmaan jo ennen lavalle astumista. Esimerkiksi myyjäkollegani Kukalla on tapana hakeutua yksinään hetkiseksi johonkin rauhalliseen paikkaan keskittymään esitystä varten. Näin saa kaiken takahuoneen hälinän pois mielestä ja voi keskittyä omaan suoritukseen.

- Nauti lavalla olemisesta. Tekniikalla ja taidolla ei ole yleisön näkökulmasta väliä, jos on ilmiselvää, ettei tanssija viihdy lavalla. Suuren yleisön katseet eivät ole nilkan ojennuksissa tai askelkuvioissa, vaan kokonaisuudessa ja erityisesti kasvoissa.

- Naamasta puheen ollen, älä anna sen paljastaa mahdollisia mokia. ”Pimpeli pompeli pokkani pitää” sopii hyvin myös esiintyjän motoksi. Ja kun se moka sitten tulee, unohda se ja ota mahdollisimman nopeasti kiinni oikeasta kohdasta. Yleisö ei tiedä, mitä esityksessä kuuluisi tapahtua, mutta huomaa kyllä, jos virheitä jää murehtimaan loppuesityksen ajaksi. Todennäköisesti se, mikä tuntui omassa päässä Suurelta Möhläykseltä, kesti korkeintaan pari sekuntia, ja ainakin puolet yleisöstä katsoi johonkin ihan eri suuntaan juuri silloin. Loputkaan eivät tajua mitään, jollei niille ehdoin tahdoin asiaa paljasta.

- Lopuksi: muista hengittää. Itse hengitän yleensä aloitusasennossa aina muutaman hengenvedon mahdollisimman rauhallisesti ennen musiikin alkua, jotta aivot saavat happea eikä jännitys pilaa ajatuksenkulkua. Jännittyneenä esimerkiksi jokainen sekunti tuntuu kohtuuttoman pitkältä, jolloin tanssija voi ihan huomaamattaan kiriä musiikin edelle. Rauhoitu mahdollisimman pian lavalle päästyäsi, niin koko show pysyy paremmin hallinnassasi.

Täytyy kuitenkin muistaa, että tekevälle sattuu, eivätkä tanssikoulujen joulunäytökset ja muut vastaavat kuitenkaan loppujen lopuksi ole kovin vakavia tapahtumia. Itselleni kävi juuri viime viikolla tanssikouluni esityspäivänä varsinainen kauhukuvatilanne, sillä laskin väärin esitysteni välillä olevat tanssit, ja olin vielä takahuoneessa, kun kuulin oman ryhmäni voguingmusiikin jo alkavan. Eihän siinä sitten muuta mahtanut kuin katsoa avuttomana sivusta, kun muut vetivät tanssin alun. Onneksi ryhmä oli niin suuri, ettei puuttumiseni juuri haitannut ketään muuta, ja esitys oli niin pitkä ja moniosainen, että pääsin luikahtamaan lavalle esityksen puolivälissä. Tämäkin tilanne todisti yleisön havainnointikyvyn rajallisuuden, sillä kukaan, jonka kanssa puhuin jälkikäteen, ei ollut huomannut puolivälin pujahdustani, vaan kaikki olettivat minun olleen koko esityksen ajan mukana. Kuten sanottu, pokerinaama pelastaa paljon!

- Rita

torstai 5. joulukuuta 2013

Banjees-rannelompakko

Viime aikoina monen liikkeessämme asioineen asiakkaan huomion on kassalla varastanut Banjees-rannelompakko. Tämä hyvin yksinkertaisen ja vaatimattoman näköinen kapistus on melko uusi tulokas tuotevalikoimassamme, mutta maailmalla se on jo kerännyt paljon kiitosta ja onkin monien juoksijoiden, liikkujien ja matkailijoiden suosiossa!

Mutta mikäs onkaan tämä rannelompakko ja mikä tekee siitä niin loistavan keksinnön? Banjees-rannelompakko on hikinauhan tapaan ranteeseen pujotettava, höyhenenkevyt pussukka, jonka vetoketjutaskuun on helppo sujauttaa ne kaikkein tärkeimmät asiat, joita ulos lähtiessäsi tarvitset: avaimet, kolikoita ja luottokortti, jopa älypuhelin. Rannelompakko on erittäin kevyt ja joustava, se on tehty hengittävästä materiaalista, ja venyvyytensä takia se pysyy napakasti paikallaan esimerkiksi juostessa tai tanssiessa, kuitenkaan menoa häiritsemättä menoa. Lisäksi se on pestävä, joten voit huoletta käyttää sitä vaikka hikinauhanakin.



Monien urheiluvaatteiden ongelma onkin juuri taskujen puute tai kerta kaikkiaan vääränlaiset taskut, joista tavara lentelee helposti ulos. Rannelompakossa asiat pysyvät järjestyksessä, turvassa ja aina käden ulottuvilla. Toisin kuin takintaskussa, rannelompakossa tavarat eivät hylly, vaan pysyvät kiltisti ja huomaamattomasti aloillaan.

Jos olet kyllästynyt sitomaan kotiavaintasi lenkkareiden nauhoihin tai kaivamaan hikistä puhelinta trikoiden takataskusta, niin tulepa Aleksis Kiven kadulle kokeilemaan rannelompakkoa, tai tilaa se verkkokaupastamme!

-Laura

torstai 28. marraskuuta 2013

Testissä Bloch Warm Up Booties -"lämmittelybuutsit"

Keskiviikkona saavuin töihin ja ilokseni huomasin, että Blochilta oli saapunut tuotteita myymälään. Mukana oli tilauksessa olleita Bloch Warm Up Booties -"lämmittelybuutseja”, joita olen jo vuosien ajan himoinnut.  Ohessa linkki tuotteeseen Suomen Tanssitarvikkeen nettikaupassa: http://kauppa.tanssitarvike.fi/kauppa/index.php?page=product&product_id=4844&category_id=

Olen ammatiltani balettitanssija ja  balettimaailmassa nuo Blochin buutsit ovat saavuttaneet jo jonkinlaisen kulttistatuksen. Opiskeluaikoina todella monella oli nuo buutsit jalassa lähes koko päivän: lämmitellessä, lounaalla, tilasta toiseen siirryttäessä ja silloin kun joutui odottamaan sivussa omaa vuoroaan harjoituksissa. Kaverit kehuivat niitä superlämpimiksi, mukaviksi ja olihan kaikilla hupputanssijoillakin itsellään oma pari. En niitä kuitenkaan silloin opiskeluaikoina hankkinut, vaikka hirveästi teki mieli. No totta kai nyt kun ne myymälään saapuivat en voinut vastustaa ”kiusausta”  ja päätin, että ostan itselleni heti parin ja pistän testaukseen. Tuleepahan sitten selvitettyä ovatko ne todella maineensa veroiset kun hintakaan ei ollut paha (31,95 euroa). Iltavuoron ensimmäisellä hiljaisella hetkellä päätin kokeilla tossuja jalkaan. Tuntuivat mukavilta ja lämpimiltä, joten eipä aikaakaan kun valitsemani harmaat  buutsit koossa L oli jo pakattu suureen laukkuuni odottamaan vuoroni päättymistä ja seuraavan päivän balettituntia, jolloin ne pääsisivät tosi puuhiin.


Omat tossut odottelivat tunnin aikana ikkunalaudalla.

Meillä ammattibalettitanssijoilla aamu alkaa lähes poikkeuksetta balettitunnilla. Jo ennen balettitunnin alkua valmistaudumme tuntiin lämmittelemällä kukin itse tarvitsevamme ajan. Itse olen yksi niistä tanssijoista, jotka tarvitsevat reilusti aikaa ennen tuntia venytellä sekä tehdä vatsalihaksia ja muita harjoitteita, jotta pystyn tekemään balettitunnin kunnolla. Tärkeä osa erityisesti baletissa on nilkkatyöskentely. Baletin estetiikassa nilkka on ojennettu ja nilkkatyöskentelylle annetaan paljon painoarvoa. Siksi onkin tärkeää, että nilkat ovat lämpimät jo ennen tunnin alkua.

Venyttelyä harjoitusten välissä


Pistin siis lämmittelykamat päälle ja uudet warm up bootiessit sujahtivat jalkaan helposti. Aloin lämmittelemään ihan normaalisti ja kauan ei kyllä tarvinnut harjoitteita tehdä kun nilkat alkoivat jo tuntumaan mukavan lämpimiltä.  Tunnin alussa pidin tossuja vielä jalassa ensimmäisten tankosarjojen plien ja tendun aikana. Yllättävän hyvin tossuissa pystyi tekemään ihan baletin liikkeitä, vaikka ulkonäön perusteella tossuja voisi luulla kömpelöiksi. Kömpelöt ne eivät kuitenkaan olleet ja itse asiassa tossujen pohjissa oli hyvin pitoa, lattian tunsi hyvin ja nilkalla oli tilaa ojentua hyvin tossun sisällä. Olivat kyllä sen verran mukavat, että olisi voinut pitää pidempäänkin jalassa, mutta en kuitenkaan koko tuntia viitsinyt isoissa lämmittelysaappaissa tehdä.

Tunnin jälkeen pistin buutsit jalkaan pitääkseni jalat lämpiminä tunnin jälkeisen harjoituksen alkuun asti. Hyvin pysyivät jalat lämpiminä ja balettitossut mahtuivat hyvin warm up bootiessien sisään, joten ei tarvinnut edes vaivautua ottamaan balettitossuja pois. Todella kätevää! Olen myös nähnyt, että jotkut naistanssijat ovat laittaneet kärkitossut tossujen sisään kun ovat sivussa odottaneet  omaa vuoroansa. (Huom!  He eivät tanssineet ne jalassa.)  Eli ei haittaa, jos on vähän isommatkin tossut, sukat tai miksei jopa villasukat, jos oikein lämpimistä jaloista pitää.

Tunnilta peilin kautta otettu kuva baletin ensimmäisessä asennossa. Ei luisuneet jalat alta buutsit jalassa!


Nyt on muutama päivä lämmittelybuutseja testattu: pari balettituntia tehty, tanssikeikka heitetty ja tossut kaivettu esiin myös kotona kun lattiat ovat olleet kylmät. Pidän tossuista kovasti ja näin sunnuntai-iltana tätä kirjoittaessani odotan innolla, että voin huomenna töpötella tossut jalassa Kansallisbaletin aamutunnille.

-Kabba

Ps. Editoin tätä blogia vielä pikkaisen myöhemmin ja buutsit ovat nyt jo ehtineet Kansallisbaletin tunneille asti. Hyvin sulautuivat muiden samanlaisten buutsien joukkoon. Pitääpä muistaa laittaa oma nimi, ettei mene toisten tanssijoiden kanssa sekaisin! 

torstai 21. marraskuuta 2013

Sirkushuveja



Vietimme jonkin aikaa sitten Tanssitarvikkeen porukalla virkistyspäivää ilma-akrobatian, tarkemmin sanottuna ‘hammockin’ parissa. Hammockilla tarkoitetaan katosta roikkuvaa, leveää kangaslenkkiä, jota käytetään sirkustemppujen lisäksi myös ilmajoogassa. Sana hammock tarkoittaa suoraan suomennettuna riippumattoa, mikä antaa aika hyvän käsityksen tästä välineestä.


Koko työtiimi: Anni, Kukka, Rita, Salla, Jorma, Heidi, Laura, Saara ja Kabba

Olen itse tankotanssiharrastukseni kautta kokeillut muutamia lattia- ja ilma-akrobatialajeja, kuten rengastrapetsia ja vertikaaliköyttä, mutten koskaan vielä hammockia. Rakastan tankotanssia, ja jos aikaa ja rahaa olisi rajattomasti, harrastaisin myös muita sirkus- ja akrobatialajeja, mutta koska näin ei ole, tyydyn tankoon (toistaiseksi). Voitte siis ehkä uskoa, että odotin hammock-tuntia suhteellisen innoissani!



Anni


Ohjaajamme Vertical Clubilla (www.verticalclub.fi) oli ihana Laura, joka osasi auttaa ja selittää liikkeet perusteellisesti ja jolla riitti kärsivällisyyttä yhdeksänhenkisen tiimimme sähläämiseen. Aloittelimme tunnin huolellisella alkulämmittelyllä, jonka jälkeen harjoittelimme inversiota, eli ylösalaisin menoa lenkillä. Tämän jälkeen kävimme läpi jos jonkinlaisia liikkeitä, joista harmillisesti en osaa nimetä nyt yhtäkään. Loppuvenyttelyt ja ja -verryttelyt teimme myös lenkillä, mikä oli aivan ihanaa ja rentouttavaa - siis makoilua painottomana pehmoisessa ja keinuvassa riippumatossa, taivaallista.


Kukka


Täytyy myöntää, että lenkillä kieppuminen oli kyllä yksi hauskimmista jutuista mitä olen pitkään aikaan kokeillut! Niinkin hauskaa, että aion aivan varmasti varata itselleni vielä ainakin toisen tunnin (olisin sen jo tehnytkin, elleivät tunnit olisi monta viikkoa eteenpäin täyteen buukatut, piru vie!) Tankotanssiin tottuneelle hammock oli ihanan pehmeä ja virkistävän erilainen instrumentti, jossa voi kuitenkin jonkin verran hyödyntää tangolla hankittua voimaa ja tekniikkaa. Oli toki joitakin liikkeitä, jotka eivät olleet varsinaisesti mukavia, mutta uskon että siihen tottuu - totuinhan aikoinaan tolppaankin, vaikka se ensimmäisellä kerralla antoikin aikamoiset mustelmat!


Kabba



Mutta liikkeisiin tottuminen tietysti edellyttää sitä, että pääsen hammock-tunnille uudestaan. Ja kova hinku sinne jo olisikin, olisi huippua päästä hiomaan tunnilla kokeiltuja juttuja, ja ennen kaikkea oppimaan lisää ja haastavampia liikkeitä! Joten ei kai muu auta kuin pistää itsensä pian jonotuslistalle ja peukut pystyyn.


-Laura

tiistai 5. marraskuuta 2013

Geelimäinen jalkojen pelastaja!

Kaikilla meillä on hieman erilainen jalka, joten kenkiä ostaessa voi tulla myös sellainen tilanne vastaan, jossa sopivankaan tuntuinen kenkä ei istu täydellisesti. Kengät voivat tuntua jalkaan myös liian "kovilta" tai jalassa voi olla ongelma, jonka vuoksi jalka tarvitsee enemmän pehmustusta. Ratkaisuna tällaisiin tilanteisiin ovat meidänkin liikkeestämme saatavat geelipohjalliset. Geelipohjallisilla voi toki myös hakea lisämukavuutta täydellisesti istuvaankin kenkään!




Geelipohjallisia löytyy eri tarkoituksiin. Bama Gel Heel -linersit ovat kengän kantapääosaan kiinnitettävä ohut geelityyny, joka estää jalan nousemisen kengästä ja sopii siis erinomaisesti mm. avokasmallisiin kenkiin. Tästä pohjallisesta on apu myös hieman liian suuren kengän kanssa. Geelityyny estää kantapään nousemisen, jolloin kenkä tuntuu sopivan kokoiselta. Pohjallinen suojaa kätevästi samalla myös hiertymiltä.

Toinen mahdollinen geelipohjallinen on Baman "kantatyyny" heel cushions. Tämä geelipohjallinen on paksumpi ja siksi myös toimii eräänlaisena iskunvaimentajana. Geelipohjallinen parantaa kenkien käyttömukavuutta  sekä estää jalkaa liukumasta kenkän kärkeen. 


Kolmas ja geelipohjallisista oma suosikkini on Baman "päkiätyyny" ball of foot cushions. Tämä ohut geelityyny asetetaan päkiän alle pehmustamaan ja estämään jalan liukumista kengän kärkeen. Malli sopii mainiosti niin avokkaisiin kuin sandaaleihinkin. Geelipohjalliset antavat ihanan pehmustuksen päkiän alle ja näin kovakin kenkä tuntuu miellyttävältä käytössä. 

Itse olen ottanut geelipohjalliset käyttöön  niin juhla- kuin tavallisissakin kävely(korko)kengissä, sillä niiden ansiosta korkeitakin kenkiä jaksaa pitää pitkäänkin jalassa. Geelipohjalliset voi myös käyttää uudelleen ja siirtää vaikka eri kengistä toisiin, sillä ne voi pestä lämpimällä vedellä, jolloin pohjallisten liimapinnan saa aktivoitua uudelleen. 

Vinkki: Pikkujouluajan lähestyessä suosittelen hakemaan näyttävimmät ja mukavimmat tanssikengät meiltä pikkujouluihin, niin jaksat varmasti kengissäsi koko illan. Tai kokeile vaikka geelipohjallisia juhlakenkiäsi pehmustamaan.

- Salla

maanantai 28. lokakuuta 2013

Suomen tanssitarvike ♥ Etnofitness messulavalla


Syksyisenä sunnuntaiaamupäivänä ei ainakaan itselläni ensimmäiseksi tulisi mieleen hypätä puolirämän polkupyörän selkään ja sompailla kohti Pasilan betoniunelmaa ja Messukeskusta.  Onneksi kuitenkin päätin tehdä näin pari viikkoa sitten I Love Me -messujen aikaan, sillä ehdin juuri parahiksi paikan päälle näkemään Suomen tanssitarvikkeen ja Etnofitnessin yhteisen muotinäytöksen, josta ei energiaa ja värejä puuttunut!

Kuva: Heimo Laukkanen

Näytöksessä nähtiin Tanssitarvikkeen tuotevalikoimaa aina flamencosta ja kilpatanssista street-lajeihin saakka. Etnofitnessin Kaisla näytti mallia dancehall reggaen muuveista tamperelaisen Mia-tuotteen suosituissa India Pant -housuissa ja Dance Star -topissa. Rennot India-housut sopivat muunneltavuutensa ansiosta moneen menoon, ja saatavilla on lisäksi samaan tapaan solmittavat capripituiset housut. India-housujen herkulliset värivaihtoehdot herättävät usein myymälässä kiinnostusta, ja kylläpä itsekin ottaisin mieluusti niiden violetin version omia tanssituntejani piristämään.


Kuva: Heimo Laukkanen
Tanssitarvikkeen oma Kukka nousi myös messulavalle harvinaislaatuisen kirkkaansinisessä SoDancan balettipuvussa ja kauniisti liikkeitä myötäilevässä hamosessa. Eihän kunnon balettiasu olisi mitään ilman luotettavia kärkitossuja, ja Kukka oli valinnut tällä kertaa valikoimistamme piruetteja vauhdittamaan Blochin edistyneille tarkoitetut European-tossut, joiden leveä kärki helpottaa varpaille nousemista. Papillonin puolipitkät säärystimet puolestaan viimeistelevät sorjan balettiprofiilin, mutta sopivat toki myös moneen vähemmän klassiseen tanssilajiin käytännöllisiksi säärenlämmittimiksi.

Kuva: Heimo Laukkanen
Etnofitnessin porukka veti vielä lopuksi vauhdikkaan show’n, josta sai hieman esimakua syksyn uutuustunneista. Tunnelma vaihteli itämaisen eksoottisesta hemaisevan kuubalaiseksi, mutta eniten itseäni kutkutti street jazz -osio. Tähän oli ehdottomasti suurimpana syynä esityksen kappalevalinta, sillä Robin Thicken letkeä Blurred Lines saa ainakin meikäläisen tanssijalan takuuvarmasti liikkeelle, kuuli sen missä ja milloin tahansa. EtnoFitnessin esiintyjät olivat pukeutuneet erilaisille jumppatunneille mainiosti sopiviin Mia-tuotteen toppeihin ja housuihin sekä Intermezzon viekoittelevaan Falpumtri-hameeseen, jonka kerrostettu helma korostaa jokaista lantion liikettä.

Kaiken kaikkiaan messut tuntuivat olevan suurmenestys, mikä ei liene ihmekään, kun saman katon alla oli kaikkea kiintoisaa muodista ja kauneudesta hyvinvointiin ja liikuntaan. Itse pidin erityisesti Messukeskuksen rauhoittavana keitaana toimineesta hitaasta alueesta, jossa sai nauttia ihanan rentouttavasta joogasta – niin absurdilta kuin se kaiken messuhälinän keskellä kuulostaakin.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Esittelyssä työntekijämme Saara!

Moikka, olen Saara ja olen työskennellyt Suomen tanssitarvikkeella nyt jo 4 vuotta!! Mutta mikäpä siinä, täällä on hyvä työilmapiiri lähellä rakkaita harrastuksiani ;)



Itse menin ensimmäiselle tanssikurssilleni, jossa yhdisteltiin erilaisia katutanssilajeja, vasta 15-16 vuotiaana (koska nuorempana sydämeni kuului hepoille ja ratsastukselle). Silloin tyyli ei oikein tuntunut oikealta ja hieman myöhemmin päätin kokeilla show-tanssia, mikä onkin ollut ehdoton suosikkini jo pitkään.. kunnes kävin yhdellä tankotanssitunnilla, joka sitten veikin sydämeni kertaheitolla!! Suosittelenkin kaikkia antamaan tälle lajille mahdollisuuden, sillä se todellakin koukuttaa ensimmäisestä kokeilusta lähtien (ainakin näin on käynyt kaikille kavereilleni, jotka olen tunnille raahannut). Tankotanssi onkin enemmän tanssillista akrobatiaa kuin pelkkää tanssia tangon ympärillä, kuten vieläkin usein virheellisesti mielletään. Itse en myöskään koskaan ole viihtynyt kuntosalilla, se ei vain tarjoa tarpeeksi virikkeitä, mutta tankoillessa kunto ja lihakset kasvavat monipuolisesti kuin itsestään! Tankoilun innoittamana käyn myös silloin tällöin erilaisilla sirkus- ja akrobatiatunneilla ja olen huomannut että erilainen akrobatia ja tanssi tukevat loistavasti toisiaan. Tanko ja akrobatia tuovat tanssiin lisää voimaa ja kehonhallintaa ja tanssi puolestaan tuo akrobatiaan keveyttä ja sulavuutta. Aloitin nyt uudelleen reilu vuosi sitten myös streetin ja ainakin tähän mennessä olen sopeutunut joukkoon melko hyvin :D

Mitä enemmän olen tunneilla käynyt ja erilaisia tanssi- ja akrobatialajeja kokeillut, sitä enemmän niitä haluaisin harrastaa. Jos minulla olisi rajaton määrä aikaa ja rahaa (ja kroppa kestäisi), treenaisin luultavasti koko ajan ;)


Saara

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Mies ja lättäjalka

Onko tuttu ongelma? Naiset eivät ole ainoita, jotka kärsivät ongelmallisista jaloista. Lättäjalka on yleinen ongelma niin naisilla kuin miehillä. Lättäjalasta puhutaan kun jalasta puuttuu kokonaan jalkaholvi. Lättäjalat ovat yleensä perinnöllisiä, mutta sen voi myös aiheuttaa vääränlainen kenkä. Kengän tulisi tukea holvikaarta, mutta siihen on myös nykyään olemassa irtonaisina ostettavia jalkaholvitukia. Tässä on kuitenkin muutama hyväksi havaittu malli miesten valikoimasta lättäjalalle.

Werner Kern 28010

Verkkokauppaan tästä

Nämä kyseiset kengät sopivat miehille, joilla on lättäjalka ja jalka on muutenkin lestiltään leveä tai rintava. Kengät tukevat mukavasti holvikaarta ja sopivat hyvin esimerkiksi juhlakengiksi. Kengät ovat laadukasta lampaan nahkaa, mutta eivät veny ihan hirveästi. 

Diamant 124-225-159 ja 133-225-042


Verkkokauppaan tästä
Molemmat Diamantin mallit ovat saman näköiset, mutta väritykseltään erilaiset. Kuvassa on malli 133-225-042. Tämä kenkä on saksalaisen Diamantin tekoa ja sopii mainiosti normaalilestisille. Tässäkin jalka saa erinomaisesti tukea ja sopivat monesti juuri alottaneille tanssin harrastajille. Eteenkin nuoremmalle sukupolvelle, jotka ovat tottuneita kävelemään tasapohjaisilla kengillä. Tämä malli oli myös oman lättäjalkaisen ystäväni suosikki.

Molemmat kengät käyvät hyvin ihan normaaleihin jalkoihin, joissa ei ole ongelmia, mutta nämä mallit ovat yleensä olleet lättäjalkaisten mies asiakkaiden suosiossa ja en voi syyttää. Molemmat mallit ovat mahtavia ja sopivat erilaisiin jalkoihin. Molempien kenkien laatu on hyvää ja kestävää, joten voin lämpimästi suositella kokeilemaan näitä. :)

-Kukka

torstai 10. lokakuuta 2013

I love me-messulippujen voittaja!



Onneksi olkoon nimimerkille Me vain! Muistahan kurkata s-postisi ;) Jos voittaja ei vastaan huomiseen iltaan mennessä, niin avotaan uusi voittaja.

Onnea vielä voittajalle!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Uusia työntekijöitä

Suomen Tanssitarvikkeessa on syksyn myötä pitänyt kovasti kiirettä, ja siksi tänne onkin nyt ilmaantunut pari uutta työntekijää tutustumaan kenkien, tossujen, strassien ja erilaisten pukujen ihmeelliseen maailmaan. Saanemme siis esitellä tuoreet vahvistuksemme, Ritan ja Kabban.

Allekirjoittanut, eli Rita, on ehtinyt elämässään kokeilla vaikka mitä tanssilajeja, mutta ensirakkauteni oli kilpatanssi, jonka aloitin päättäväisesti heti kouluikäiseksi tultuani. Kilpatanssi jäi teini-iässä syrjemmälle sopivan partnerin puutteessa, joten oli aika kokeilla muita tanssin alalajeja. Kokemusta onkin kertynyt sittemmin lähes kaikesta mahdollisesta aina jazzista ja nykäristä flamencoon ja erilaisiin katutanssilajeihin. Tällä hetkellä aktiivisessa harrastusvuorossa ovat salsa, voguing ja baletti, jonka aloitin uudestaan pitkän tauon jälkeen syyskuun alussa. Syksyn ostoslistallani taitavatkin siis ensimmäisenä olla pitkään jalkaani sopivat (mustat!) kankaiset balettitossut, sillä edelliset tuntuvat jääneen vuosien saatossa vähän nafteiksi. Harjoitustossujen sijasta olen kyllä jo löytänyt liikkeen valikoimista jalkaani täydelliset sopivat kärkitossut, mutta niiden aika ei taida olla vielä moneen vuoteen – jos enää koskaan. :)

Balettitossut ovat hyvin tuttuja myös samaan aikaan kanssani kaupassa aloitelleelle freelancetanssija ja -koreografi Kabballe. Hän valmistui viime vuonna Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksesta ja on opiskellut balettia myös Amsterdamin National Ballet Academyssa. Näillä meriiteillä onkin selvää, että Kabba on liikkeemme uusin balettiguru, jolta saa varmasti vastauksen mieltä painavaan kummalliseenkin balettiprobleemaan. Asiakaspalvelusta nauttivan ja aina iloisen Kabban varhaisesta tanssihistoriasta löytyy baletin lisäksi nyky- ja showtanssia sekä flamencoa, joten muidenkin lajien harrastajat saavat kyllä häneltä ymmärrystä.

Tervetuloa asioimaan kanssamme Aleksis Kiven kadun liikkeeseen tai sitten nettikaupan puolelle osoitteeseen kauppa.tanssitarvike.fi!

-Rita

maanantai 30. syyskuuta 2013

I love me - Arvonta

Blogi on nyt elellyt tässä jo jonkin aikaan, joten on aika suorittaa ensimmäinen blogiarvonta!

Suomen Tanssitarvike tullaan näkemään I love me -messuilla ja luvassa on todella hyviä tarjouksia messuilla ja Etnofitnessin kanssa yhteistyössä toteutettu muotinäytös. Saatat jopa nähdä myyjiämme lavalla! Kannattaa tulla moikkaamaan meitä osastolle 7c20 ja lunastamaan flyeri, jolla saa huikeita alennuksia Helsingin myymälässä.




Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan yksi lippupaketti, eli 2kpl lippuja messuille.
Kommentoi tätä postausta ja jätä kommenttisi mukaan toimiva sähköposti. Arvonta päättyy 9.10.2013 klo: 23.59.

Voittaja julkaistaan blogissa 10.10.2013 ja otamme yhteyttä s-postitse.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Tanssikenkien käyttö tanssisalin ulkopuolella

Vaikka tanssikengät onkin suunniteltu juuri tanssimista varten, sopivat ne myös yllättävän moniin muihin tilanteisiin.

Werner Kern - Ines 6,5 - Juhlakenkä suosikki


Monet ovat huomanneet, että tanssikengät ovat esimerkiksi tavallisia korkokenkiä huomattavasti mukavammat ja tukevammat jalassa. Tanssikengät on suunniteltu ja valmistettu kestämään, niiden rakenne on tukeva ja ne ovat miellyttävän pehmeät jalassa (toki valmistajissa on eroja ja kengän täytyy istua jalkaan hyvin). Tästä syystä meillä käy paljon asiakkaita, jotka ostavat tanssikenkiä esimerkiksi, juhla- tai edustuskäyttöön sekä työkengiksi. Tanssikengillä jaksaa seisoa yllättävän paljon pidempään jalkojen väsymättä!

Diamant -035-064-139 - Vanhojentanssijoiden suosikki


Vanhojentansseihin kannattaa myös valita tanssikengät tavallisten kenkien sijaan, niillä tanssi on sujuvampaa eivätkä jalat väsy aivan yhtä nopeasti rankan päivän aikana ;)

Rumpf 2021- Urkureiden suosikki


Ohutpohjaiset haljasnahkapohjaiset kengät, joissa on matala kanta sopivat myös erinomaisesti hieman spesiaalimpaan käyttöön, nimittäin urkukengiksi! 

-Saara

lauantai 21. syyskuuta 2013

Bloch Criss Cross VS Amalgam

Ajattelin vertailla paria hieman erilaista tanssilenkkaria, joita olen itse kokeillut ja jotka olen myös hyväksi havainnut.Vertailussa on siis Blochin Amalgam- nahkainen tanssitossu ja Blochin Criss Cross Sneaker.

Tossut ovat keskenään melko erilaiset. Amalgam on selvästi tossumaisempi kun taas Criss Cross kenkä on sporttisempi ja "lenkkarimaisempi" kenkä. Amalagam on myöskin yksi myydyimmistä tanssitossuistamme. Myös Criss Crossia on myyty mukavasti ainakin näin syksyn alussa.
Hintaakin näille kahdelle kengälle kertyy suunnilleen saman verran, Criss Cross kenkä on vain pari euroa Amalgamia edullisempi. Molemmat tossut ovat sieltä edullisemmasta päästä meidän tanssilenkkarien hintahaarukkaa. Tossut sopivat myös hyvin siis vaikka opiskelijan budjettiin :)

No niin, sitten itse vertailuun.


Bloch- Amalgam

Amalgam verkkokaupassa


Eli Amalgamin hankin alun alkaen itselleni ehkä hieman pinnallisista syistä, pitäähän tanssitossun olla kivan näköinen :D Amalgamin pirteät värivaihtoehdot houkuttelivat ja päätin hankkia itsellni pinkki-mustat tossut. Tossut pääsivät heti ahkeraan käyttöön. Tossuja olen käyttänyt monenlaisilla tunneilla,parhaiten tossut mielestäni soveltuivat lattaritunneille ja muille vastaaville, missä ei liikaa hypitä ja pompita. Testasinpa sitten tossut ihan hiphop/funk- tyyppisellä tunnillakin, mutta tänne tossut osoittautuivat ehkä liian köykäisiksi. Myöskin luistoa tämän tyyppiseen lajiin oli ehkä liikaa, vaikka toisaalta yksi tossun plussa puolista on sen pohja, jonka keskellä on luistavampi etenkin pyörähdyksiin sopiva kohta. Amalgamin miinuspuoli (ainakin omaan jalkaan) oli se, että kenkä tuntui kyllä löystyvän melko nopeasti. Olisi ehkä sittenkin pitnyt valita ennemmin se hieman naftilta tuntuva koko verrattuna juuri jalassa sopivan tuntuiseen kenkään. Oma jalkani on myös melko kapea, joten nauhojen kiristäminen osoittautui vaikeaksi siinä vaiheessa kun tossu oli löystynyt ja olisi pitönyt saada kenkä napakammaksi vaikka nauhat oli jo kiristetty maximaalisen kireälle. Tässä kengässä siis on hyvä muistaa valita napakka koko.


Bloch- Criss Cross Sneaker


Criss Cross verkkokaupassa


 Bloch Criss Cross Sneaker on minulle vielä melko uusi tuttavuus. Kengän ostin käyttöön ihan siksi, että tanssiryhmäni harjoituspaikan lattiat ovat tätä nykyä betonia. Oma selkäni kiusaa jo muutenkin, joten ajattelin että parempi hommata kengät joissa on hieman vaimennusta, että selkä säästyy pahimmalta. Halusin kengät, joissa on vaimennusta, mutta jotka myös näyttävät hyvältä, eivätkä liian jyhkeiltä. Jätin siis suosiolla kaikista jämäkimmät kengät väliin ja valitsin Criss Crossin. Kengässä on vaimennusta päkiän ja kannan alla, mutta se on myös ihanan kevyt ja siro!

Tanssitreenejä kengällä on tehty vasta muutamat, mutta olen ollut enemmän kuin tyytyväinen.  Luisto on hyvä, ei kuitenkaan liian liukas (Amalgam tuntui välillä turhankin liukkaalta) ja kenkä on ihan mielettömän kevyt ja huomaamaton jalassa vaikka näyttääkin melko "lenkkarimaiselta". Sporttisen ulkonäkönsä ansiosta kenkä sopii hyvin vaikka myös ihan salikengäksi, kuitenkin kannattaa ottaa huomioon, että kenkä on luistava. Myös Criss Cross Sneakerista on ihania värivaihtoehtoja ;)


-Salla

perjantai 13. syyskuuta 2013

Kapealestisen balettitossut ja äidin unelmat!

Onko ongelmana kapea lesti? Eteenkin pitkälle ja kapealle jalalle on välillä hankala löytää tossuja. Onneksi tähän on kuitenkin ratkaisu: Stretch - tossut ! Nämä ovat pikkuhiljaa tulleet markkinoille ja ovat ainakin omasta mielestäni ihanat.

Mikä ihmeen stretch-tossu?

Stretch- tossut on valmistettu venyvästä kankaasta, joten se venyy käyttäjänsä jalan mukaan. Normaalit balettitossut ovatkin valmistettu puuvillasta ja eivät siis veny. Noh, nämä venyy! Hyvä puolia tälläisestä tossusta on, että tossun malli ei hirveästi levene, vaikka koko kasvaa. Ja äidit huomio! Koska kangas on joustavaa, antaa se anteeksi pienen jalan kasvun ja kuminauhat on ommeltuna valmiiksi. Tossut ovat siis täysin käyttö valmiit.

SoDanca SD16 -19,95€


Olen tehnyt hieman lisätuttavuutta kyseisten tossujen kanssa baletti tunnilla ja hyvin ollaan tultu toimeen. Koot pitävät paikkaansa ja mitään ongelmaa ei ole toistaiseksi ollut.Ensimmäisellä tunnilla tosin huomasin, että nahka oli uutuuttaan hieman normaalia pitävämpi, joten tossu lähti "pyörimään" päkiän alla. Loppu tunnista asia oli jo korjaantunut. Harmillisesti tossuissa kuminauhojen päät on poltettu, joten paljain jaloin tossujen pitäminen ei tunnu niin mukavalta. And maky thanks to Mika for introducing us to these wonderful ballet flats!

Bloch - S0282L Zenith Stretch Canvas -24,95€
Blochin tossut ovat selvästi paksumpaa ja napakampaa verrattuna SoDancan versioon. Tässä on myös lisäksi kuminauha pohjassa päkiän ja kantapalan välillä, sekä kiristysnauhat. Tämä tuntuu mukavammalta paljaaseen jalkaan, mutta vaivasenluuni ei tykännyt näin jämäkästä kankaasta.


-Kukka

lauantai 7. syyskuuta 2013

Pole Art 2013 ja Suomen Tanssitarvike

Pole Art 2013 lähestyy ja mukana on huikeita nimiä. Kerrankin on myös mukana monia mies tankotanssijoita, joita täällä Suomen maalla on vähän. Varatkaa kalenterista 14.9 ja paikaksi Savoy teatteri, sillä luvassa on varmasti taidetta ja fyysisesti vaativia temppuja, joita katsotaan suu ammollaan. Kategorioita, joissa kisataan on kolme: showcase, miehet ja naiset. Lisäksi mukana vierailevia tähtiä ja ryhmäesityksiä! Sponsoroimme siksi mielellämme tapahtumaa, jotta jatkossakin saadaan yhtä huikeita esiintyjiä Suomeen. Myyjistäkin jo kolme on hurahtanut lajin pariin, joten ei se voi pahaksi olla. ;)




Tapahtuman viralliset sivut: http://poleart.org/
Lippuja: http://www.lippupalvelu.fi/event/pole-art-2013-lippuja/115167


-Kukka