torstai 28. marraskuuta 2013

Testissä Bloch Warm Up Booties -"lämmittelybuutsit"

Keskiviikkona saavuin töihin ja ilokseni huomasin, että Blochilta oli saapunut tuotteita myymälään. Mukana oli tilauksessa olleita Bloch Warm Up Booties -"lämmittelybuutseja”, joita olen jo vuosien ajan himoinnut.  Ohessa linkki tuotteeseen Suomen Tanssitarvikkeen nettikaupassa: http://kauppa.tanssitarvike.fi/kauppa/index.php?page=product&product_id=4844&category_id=

Olen ammatiltani balettitanssija ja  balettimaailmassa nuo Blochin buutsit ovat saavuttaneet jo jonkinlaisen kulttistatuksen. Opiskeluaikoina todella monella oli nuo buutsit jalassa lähes koko päivän: lämmitellessä, lounaalla, tilasta toiseen siirryttäessä ja silloin kun joutui odottamaan sivussa omaa vuoroaan harjoituksissa. Kaverit kehuivat niitä superlämpimiksi, mukaviksi ja olihan kaikilla hupputanssijoillakin itsellään oma pari. En niitä kuitenkaan silloin opiskeluaikoina hankkinut, vaikka hirveästi teki mieli. No totta kai nyt kun ne myymälään saapuivat en voinut vastustaa ”kiusausta”  ja päätin, että ostan itselleni heti parin ja pistän testaukseen. Tuleepahan sitten selvitettyä ovatko ne todella maineensa veroiset kun hintakaan ei ollut paha (31,95 euroa). Iltavuoron ensimmäisellä hiljaisella hetkellä päätin kokeilla tossuja jalkaan. Tuntuivat mukavilta ja lämpimiltä, joten eipä aikaakaan kun valitsemani harmaat  buutsit koossa L oli jo pakattu suureen laukkuuni odottamaan vuoroni päättymistä ja seuraavan päivän balettituntia, jolloin ne pääsisivät tosi puuhiin.


Omat tossut odottelivat tunnin aikana ikkunalaudalla.

Meillä ammattibalettitanssijoilla aamu alkaa lähes poikkeuksetta balettitunnilla. Jo ennen balettitunnin alkua valmistaudumme tuntiin lämmittelemällä kukin itse tarvitsevamme ajan. Itse olen yksi niistä tanssijoista, jotka tarvitsevat reilusti aikaa ennen tuntia venytellä sekä tehdä vatsalihaksia ja muita harjoitteita, jotta pystyn tekemään balettitunnin kunnolla. Tärkeä osa erityisesti baletissa on nilkkatyöskentely. Baletin estetiikassa nilkka on ojennettu ja nilkkatyöskentelylle annetaan paljon painoarvoa. Siksi onkin tärkeää, että nilkat ovat lämpimät jo ennen tunnin alkua.

Venyttelyä harjoitusten välissä


Pistin siis lämmittelykamat päälle ja uudet warm up bootiessit sujahtivat jalkaan helposti. Aloin lämmittelemään ihan normaalisti ja kauan ei kyllä tarvinnut harjoitteita tehdä kun nilkat alkoivat jo tuntumaan mukavan lämpimiltä.  Tunnin alussa pidin tossuja vielä jalassa ensimmäisten tankosarjojen plien ja tendun aikana. Yllättävän hyvin tossuissa pystyi tekemään ihan baletin liikkeitä, vaikka ulkonäön perusteella tossuja voisi luulla kömpelöiksi. Kömpelöt ne eivät kuitenkaan olleet ja itse asiassa tossujen pohjissa oli hyvin pitoa, lattian tunsi hyvin ja nilkalla oli tilaa ojentua hyvin tossun sisällä. Olivat kyllä sen verran mukavat, että olisi voinut pitää pidempäänkin jalassa, mutta en kuitenkaan koko tuntia viitsinyt isoissa lämmittelysaappaissa tehdä.

Tunnin jälkeen pistin buutsit jalkaan pitääkseni jalat lämpiminä tunnin jälkeisen harjoituksen alkuun asti. Hyvin pysyivät jalat lämpiminä ja balettitossut mahtuivat hyvin warm up bootiessien sisään, joten ei tarvinnut edes vaivautua ottamaan balettitossuja pois. Todella kätevää! Olen myös nähnyt, että jotkut naistanssijat ovat laittaneet kärkitossut tossujen sisään kun ovat sivussa odottaneet  omaa vuoroansa. (Huom!  He eivät tanssineet ne jalassa.)  Eli ei haittaa, jos on vähän isommatkin tossut, sukat tai miksei jopa villasukat, jos oikein lämpimistä jaloista pitää.

Tunnilta peilin kautta otettu kuva baletin ensimmäisessä asennossa. Ei luisuneet jalat alta buutsit jalassa!


Nyt on muutama päivä lämmittelybuutseja testattu: pari balettituntia tehty, tanssikeikka heitetty ja tossut kaivettu esiin myös kotona kun lattiat ovat olleet kylmät. Pidän tossuista kovasti ja näin sunnuntai-iltana tätä kirjoittaessani odotan innolla, että voin huomenna töpötella tossut jalassa Kansallisbaletin aamutunnille.

-Kabba

Ps. Editoin tätä blogia vielä pikkaisen myöhemmin ja buutsit ovat nyt jo ehtineet Kansallisbaletin tunneille asti. Hyvin sulautuivat muiden samanlaisten buutsien joukkoon. Pitääpä muistaa laittaa oma nimi, ettei mene toisten tanssijoiden kanssa sekaisin! 

torstai 21. marraskuuta 2013

Sirkushuveja



Vietimme jonkin aikaa sitten Tanssitarvikkeen porukalla virkistyspäivää ilma-akrobatian, tarkemmin sanottuna ‘hammockin’ parissa. Hammockilla tarkoitetaan katosta roikkuvaa, leveää kangaslenkkiä, jota käytetään sirkustemppujen lisäksi myös ilmajoogassa. Sana hammock tarkoittaa suoraan suomennettuna riippumattoa, mikä antaa aika hyvän käsityksen tästä välineestä.


Koko työtiimi: Anni, Kukka, Rita, Salla, Jorma, Heidi, Laura, Saara ja Kabba

Olen itse tankotanssiharrastukseni kautta kokeillut muutamia lattia- ja ilma-akrobatialajeja, kuten rengastrapetsia ja vertikaaliköyttä, mutten koskaan vielä hammockia. Rakastan tankotanssia, ja jos aikaa ja rahaa olisi rajattomasti, harrastaisin myös muita sirkus- ja akrobatialajeja, mutta koska näin ei ole, tyydyn tankoon (toistaiseksi). Voitte siis ehkä uskoa, että odotin hammock-tuntia suhteellisen innoissani!



Anni


Ohjaajamme Vertical Clubilla (www.verticalclub.fi) oli ihana Laura, joka osasi auttaa ja selittää liikkeet perusteellisesti ja jolla riitti kärsivällisyyttä yhdeksänhenkisen tiimimme sähläämiseen. Aloittelimme tunnin huolellisella alkulämmittelyllä, jonka jälkeen harjoittelimme inversiota, eli ylösalaisin menoa lenkillä. Tämän jälkeen kävimme läpi jos jonkinlaisia liikkeitä, joista harmillisesti en osaa nimetä nyt yhtäkään. Loppuvenyttelyt ja ja -verryttelyt teimme myös lenkillä, mikä oli aivan ihanaa ja rentouttavaa - siis makoilua painottomana pehmoisessa ja keinuvassa riippumatossa, taivaallista.


Kukka


Täytyy myöntää, että lenkillä kieppuminen oli kyllä yksi hauskimmista jutuista mitä olen pitkään aikaan kokeillut! Niinkin hauskaa, että aion aivan varmasti varata itselleni vielä ainakin toisen tunnin (olisin sen jo tehnytkin, elleivät tunnit olisi monta viikkoa eteenpäin täyteen buukatut, piru vie!) Tankotanssiin tottuneelle hammock oli ihanan pehmeä ja virkistävän erilainen instrumentti, jossa voi kuitenkin jonkin verran hyödyntää tangolla hankittua voimaa ja tekniikkaa. Oli toki joitakin liikkeitä, jotka eivät olleet varsinaisesti mukavia, mutta uskon että siihen tottuu - totuinhan aikoinaan tolppaankin, vaikka se ensimmäisellä kerralla antoikin aikamoiset mustelmat!


Kabba



Mutta liikkeisiin tottuminen tietysti edellyttää sitä, että pääsen hammock-tunnille uudestaan. Ja kova hinku sinne jo olisikin, olisi huippua päästä hiomaan tunnilla kokeiltuja juttuja, ja ennen kaikkea oppimaan lisää ja haastavampia liikkeitä! Joten ei kai muu auta kuin pistää itsensä pian jonotuslistalle ja peukut pystyyn.


-Laura

tiistai 5. marraskuuta 2013

Geelimäinen jalkojen pelastaja!

Kaikilla meillä on hieman erilainen jalka, joten kenkiä ostaessa voi tulla myös sellainen tilanne vastaan, jossa sopivankaan tuntuinen kenkä ei istu täydellisesti. Kengät voivat tuntua jalkaan myös liian "kovilta" tai jalassa voi olla ongelma, jonka vuoksi jalka tarvitsee enemmän pehmustusta. Ratkaisuna tällaisiin tilanteisiin ovat meidänkin liikkeestämme saatavat geelipohjalliset. Geelipohjallisilla voi toki myös hakea lisämukavuutta täydellisesti istuvaankin kenkään!




Geelipohjallisia löytyy eri tarkoituksiin. Bama Gel Heel -linersit ovat kengän kantapääosaan kiinnitettävä ohut geelityyny, joka estää jalan nousemisen kengästä ja sopii siis erinomaisesti mm. avokasmallisiin kenkiin. Tästä pohjallisesta on apu myös hieman liian suuren kengän kanssa. Geelityyny estää kantapään nousemisen, jolloin kenkä tuntuu sopivan kokoiselta. Pohjallinen suojaa kätevästi samalla myös hiertymiltä.

Toinen mahdollinen geelipohjallinen on Baman "kantatyyny" heel cushions. Tämä geelipohjallinen on paksumpi ja siksi myös toimii eräänlaisena iskunvaimentajana. Geelipohjallinen parantaa kenkien käyttömukavuutta  sekä estää jalkaa liukumasta kenkän kärkeen. 


Kolmas ja geelipohjallisista oma suosikkini on Baman "päkiätyyny" ball of foot cushions. Tämä ohut geelityyny asetetaan päkiän alle pehmustamaan ja estämään jalan liukumista kengän kärkeen. Malli sopii mainiosti niin avokkaisiin kuin sandaaleihinkin. Geelipohjalliset antavat ihanan pehmustuksen päkiän alle ja näin kovakin kenkä tuntuu miellyttävältä käytössä. 

Itse olen ottanut geelipohjalliset käyttöön  niin juhla- kuin tavallisissakin kävely(korko)kengissä, sillä niiden ansiosta korkeitakin kenkiä jaksaa pitää pitkäänkin jalassa. Geelipohjalliset voi myös käyttää uudelleen ja siirtää vaikka eri kengistä toisiin, sillä ne voi pestä lämpimällä vedellä, jolloin pohjallisten liimapinnan saa aktivoitua uudelleen. 

Vinkki: Pikkujouluajan lähestyessä suosittelen hakemaan näyttävimmät ja mukavimmat tanssikengät meiltä pikkujouluihin, niin jaksat varmasti kengissäsi koko illan. Tai kokeile vaikka geelipohjallisia juhlakenkiäsi pehmustamaan.

- Salla