sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Wanted - Osa 2


Suomen Tanssitarvike ja Country Lines järjestivät "Wanted" kisan,
jossa haimme testitanssijaa uusille rivitanssibootseille.
Hakemusten perusteella testitanssijaksi pääsi Terhi,
jonka kokemuksia pääsemme seuraamaan tässä blogissa.

Tervehdys kaikille lukijoille! 

Tässä hieman kuulumisia Rumpf- 8800- bootseista ensimmäiseltä tanssitunnilta. Todella helpot ja vaivattomat vetää jalkaan ja erittäin hyvän tuntuiset jalassa. Ensivaikutelma on kuin ei olisi bootseja jalassa ollenkaan, kuin sukilla tanssisi.  Miellyttävät ja tukevat kävellessä ja tanssiessa. Kantakuppi tukee hyvin jalkaa eikä purista jalkaa.
Tanssin erilaisia, mm. cuban-, funky kuin catalan-tyylisiäkin tansseja. Oli  hitaita ja nopeita, pyörähdyksiä oli enemmän ja vähemmän. Pohjan ansiosta loistava luisto, joka teki tanssimisesta vaivatonta ja pyörähdyksiinkin sai helposti hieman lisää vauhtia. Innostuin siinä hieman tekemään ylimääräisiä pyörähdyksiä, sillä halusin nähdä, mihin bootseilla pystyy. Pohjassa myös todella hyvä pito, jonka avulla vauhdin sain helposti pysäytettyä silloin kun halusin.

Muiden rivitanssijoiden reaktiot olivat pelkästään positiivisia. He kokeilivat bootseja itsekin ja ensimmäinen reaktio oli, että "siis eihän nämä paina mitään!"
Keveys ollu omaa luokkaansa! Ihanat jalassa, istuu hyvin. Keveys siis ollu se juttu mikä viehättää heitä kaikkia. Nopea catalan style hyppysarja oli helppo ja nopea tehdä. Eikä siis paino ole esteenä =)



Tyylikästä ulkonäköä myös kehuttiin ja vetoketjulle täydet pointsit!
Pukeminen on siis extrahelppoa vetoketjun avulla eli tosi iso plussa siitä! Ainoo ongelma kaikkien kanssa oli muistaa vetskari... Melkein väkisin meni kaikilla yrittää vetää pois avaamatta vetoketjua..

Sen verran hyvän vaikutuksen bootsit heihin tekivät, että muutama tanssija aikoi tilata itselleen kyseiset bootsit.


Jonkin verran on tullut kysymyksiä bootsien viistetystä kannasta. Omasta mielestäni viistetty kanta oikeastaan aika jees. Nyt kun ajattelen niin heel-askeleet on pehmeämmän tuntuiset kun ei kanta "kolahda" terävästi lattiaan. Pyörimiseen ei vaikuta lainkaan =)

Odotan innolla seuraavaa postausta muutaman kuukauden päästä, jolloin kerron Teille siitä, miten bootsit ovat kestäneet käytössä ja miten ovat toimineet.




Terveisin, Terhi K.

PS. Lue tästä ensimmäinen postaukseni.






keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

WANTED - rivitanssibootsit testissä



Suomen Tanssitarvike ja Country Lines järjestivät "Wanted" kisan,
jossa haimme testitanssijaa uusille rivitanssibootseille.
Hakemusten perusteella testitanssijaksi pääsi Terhi,
jonka kokemuksia pääsemme seuraamaan tässä blogissa.




Ensituntuma:

Terve kaikille!

Sain testattavaksi erityiseti rivitanssijoille suunnitellut Rumpf - 8800-malliset bootsit ja fiilikset on mitä mahtavimmat kun otin bootsit ensimmäisen kerran käteen. 
Ensivaikutelmahan on erittäin hyvä. Materiaalina on käytetty mokkanahkaa. Kevyen tuntuiset, pehmeä ja kestävän tuntuinen materiaali, mukavan tuntuiset kädessä. Bootsit ovat tyylikkään näköiset kauniine koristetikkauksineen. Bootseissa on ihanan pehmeä vuori ja hyvän tuntuinen haljasnahkapohja, joka mahdollistaa parhaan mahdollisen luiston ja pidon. Tukeva 4 cm:n korko mahdollistaa onnistuneet pyörähdykset Catalan-rivitansseissa.



Oma kengänkokoni on 40-41, riippuen tietenkin kengän mallista. Leveän lestin ansiosta istuu hyvin isompaankin jalkaan, ilman että tekee jalasta isomman näköisen. Vastaa hyvin omaa kengänkokoa. Jalkaan istuvat erittäin hyvin ja ovat kevyet. Tukevat hyvin jalkaa ja myös vetoketju löytyy varren sisäosassa. Voiko enää helpompaa tapaa saada bootsit jalkaan ja pois jalasta? Ensivaikutelma huomattavasti parempi kuin mitä teoriassa. Yllätti positiivisesti, varsinkin jalkaan puettaessa ja kävellessä.  Bootsit ovat myös yllättävän hiljaiset kävellä, mikä on mielestäni aika jees juttu. Sain bootsien mukana puhdistussienen ja puhdistusaineen, sekä selkeät kenkien hoito-ohjeet, joiden avulla saa pidettyä bootsit hyvinä ja kauniina pitkään.

Hinta bootseilla on 185,00 euroa. Hinta-laatusuhteeltaan ovat mielestäni täyden kympin kengät. Suosittelen lämpimästi kaikille niille, jotka haluavat rahalleen vastinetta ja mukavat bootsit, joissa jalat eivät kipeydy. Varsinkin isoissa countrytapahtumissa, missä tanssitaan paljon niin monesti jalat kipeytyvät ja se ei ole hyvä juttu.

Tässä ensimmäiset ajatukseni Rumpf - 8800-bootseista. Kirjoittelen lisää kuulumisia sitten kun olen päässyt tanssitunnille testaamaan bootseja.

"heels up!"

-Terhi




perjantai 1. huhtikuuta 2016

TET - harjoittelussa Tanssitarvikkeessa

Hei, olen Lilja. Olen Kahdeksannella luokalla Aleksis Kiven Peruskoulussa ja harrastan joukkuevoimistelua Voimistelu ja –urheiluseura Elisessä  ja sen takia päätin hakea Tet harjoittelupaikkkaa Suomen Tanssitarvikkeesta.

Työharjoittelujakso kesti 4 päivää ja sinä aikana pääsin tekemään kaikenlaista aina näyteikkunan somistuksesta roskien viemiseen.

Pääsin pussittamaan strasseja heti ensimmäisenä päivänä J

Työharjoittelu Tanssitarvikkeessa oli mukavaa, koska pääsin hyödyntämään voimistelu tietämystäni. Muun muassa sain kertoa eri materiaalien ja merkkien eroavaisuuksia välineissä ja mielestäni oli mukava laskea strasseja, joita taisin yhteensä laskea yli 3000 J Lisäksi tuli kotona vielä iltaisin liimattua strasseja pukuuni.

Pääsin ihailemaan Tanssitarvikkeen ihania tuotteita J
Varastossa tuli kiipeiltyä , kun järjestin kenkäpareja
Toisena päivänä pääsin somistamaan näyteikkunan ,joka oli hauskaa
Team Piruet Kuva Mustan Kissan cupista.

                                           
Kiitän kovasti, että sain olla Tanssitarvikkeessa työharjoittelussa. Se oli todella mukavaa. Nyt matka jatkuu minulla Joukkuevoimistelun aluemestaruuskilpailuihin Töölön Kisahalliin ja parin viikon päästä Sofiaan , Bulgariaan ,jonne olen lähdössä kisaamaan :)



tiistai 16. helmikuuta 2016




Kohti Performing Arts SM-kisoja





Ryhmämme Divalicious Show Crew on perustettu vuonna 2013 ja siitä saakka olemme esiintyneet ja keikkailleet erilaisissa tapahtumissa. 
Ryhmämme koostuu pääasiassa entisistä SM-tason voimistelijoista erilaisilla tanssitaustoilla höystettynä. Kaikilla meistä on siis kokemusta kilpailemisesta entuudestaan ja tänä vuonna päätimme osallistua myös Diva-porukalla ensimmäisiin kisoihimme yhdessä. 
Kilpailuiksi valikoitui kovatasoinen FDO:n Performing Arts SM, jonka karsintakilpailu käydään jo 19-20.3.2016 Espoossa. Varsinainen SM-finaali kilpaillaan vasta kesäkuussa Jyväskylässä. Karsinnasta valituilla tanssijoilla on siis karsinnan ja finaalin välillä vielä hyvin aikaa treenata tanssit huippukuntoon.

Koska emme ole aikaisemmin kilpailleet yhdessä, on kokemus ennen kaikkea jännittävä tapa kokeilla ja rikkoa rajojamme. Tarkoituksena meillä on valmistella kisoihin koreografia, joka on näyttävä, erilainen ja oman näköisemme. Haluamme välittää oman fiiliksemme tuomareille ja katsojille ja samalla luoda mieleen painuvan kokonaisuuden. Treeneissä olemmekin keskittyneet erityisesti ilmentämiseen ja tanssiin eläytymiseen.

Haasteita kilpailukoreografian treenaamiseen on tuonut tanssijoidemme tiukkojen ja vaihtelevien aikataulujen lisäksi myös muut esiintymiset ja keikat, jotka menevät treeneissä etusijalle. Maaliskuun olemme kuitenkin rauhoittaneet muista esiintymisistä, jotta voimme keskittyä kilpailukoreografian harjoitteluun. 

Tarkkaan hiotun koreografian ja ilmeiden lisäksi suuressa roolissa kilpailuissa on myös teemaan sopivat asut. Onneksi Suomen Tanssitarvikkeen laajoista valikoimista on löytynyt meille asut, jotka koristelemme vielä super säihkyviksi Swarovski strasseilla.

Mitä odotamme itse kisakokemukselta?

Miisa: "Kiva lähteä kisaamaan ja näyttämään, minkä eteen ollaan tehty töitä. Vähän tietty jännittää, kun nämä ovat vasta toiset tanssikisani, mutta pieni jännityshän on vain hyvästä:) Kisoilta odotan tietysti menestystä ja sitä, että saadaan välitettyä meidän hyvä fiilis myös yleisölle."

Annu: "Näin uusimpana tulokkaana Divoihin, olen saanut kokee jo puolen vuoden sisällä tosi paljon! Ihan mahtavaa, että nyt päästään myös kisaamaan yhdessä. En ole itse ennen ollut tanssikisoissa ja voimistelukisoista on jo niin kauan, että ihana päästä kokee se adrenaliinin virtaus taas! Kisoilta odotan eniten nimenomaan sitä kisafiilistä ja tottakai myös menestystä :)"

Jenni: "Esiintyminen, omien taitojen esille tuominen ja kilpailuhenki ovat meillä jokaisella Divalla veressä. Sen takia onkin ollut ihan mieletöntä treenata myös kilpailuihin. Tietää pääsevänsä esille suuren yleisön ja tuomareiden eteen sekä näyttämään parhaansa siitä, mitä yhdessä ollaan luotu. Se inhottava kutina vatsassa on vaan jotain niin parasta!"

Kisavalmistautumiseemme pääset pian kurkkaamaan tarkemmin myös videon muodossa! Sitä ennen voit käydä tutustumassa ryhmäämme ja tanssijoihimme osoitteessa www.divalicious.fi.


xoxo Divat <3