perjantai 1. huhtikuuta 2016

TET - harjoittelussa Tanssitarvikkeessa

Hei, olen Lilja. Olen Kahdeksannella luokalla Aleksis Kiven Peruskoulussa ja harrastan joukkuevoimistelua Voimistelu ja –urheiluseura Elisessä  ja sen takia päätin hakea Tet harjoittelupaikkkaa Suomen Tanssitarvikkeesta.

Työharjoittelujakso kesti 4 päivää ja sinä aikana pääsin tekemään kaikenlaista aina näyteikkunan somistuksesta roskien viemiseen.

Pääsin pussittamaan strasseja heti ensimmäisenä päivänä J

Työharjoittelu Tanssitarvikkeessa oli mukavaa, koska pääsin hyödyntämään voimistelu tietämystäni. Muun muassa sain kertoa eri materiaalien ja merkkien eroavaisuuksia välineissä ja mielestäni oli mukava laskea strasseja, joita taisin yhteensä laskea yli 3000 J Lisäksi tuli kotona vielä iltaisin liimattua strasseja pukuuni.

Pääsin ihailemaan Tanssitarvikkeen ihania tuotteita J
Varastossa tuli kiipeiltyä , kun järjestin kenkäpareja
Toisena päivänä pääsin somistamaan näyteikkunan ,joka oli hauskaa
Team Piruet Kuva Mustan Kissan cupista.

                                           
Kiitän kovasti, että sain olla Tanssitarvikkeessa työharjoittelussa. Se oli todella mukavaa. Nyt matka jatkuu minulla Joukkuevoimistelun aluemestaruuskilpailuihin Töölön Kisahalliin ja parin viikon päästä Sofiaan , Bulgariaan ,jonne olen lähdössä kisaamaan :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti