Näytetään tekstit, joissa on tunniste Henkilökunta testaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Henkilökunta testaa. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. huhtikuuta 2015

Lajiesittely - Tuolitanssi

Suomalaisessa saunassa tehdään isoja päätösiä ja saadaan parhaat ideat. Myös tuolitanssi on saanut alkunsa saunasta. Näin Facebookissa sattumalta tuolitanssimainoksen ja lähdin selvittämään asiaa ja pian törmäsinkin Helsingissä pidettävään tuolitanssikurssiin, jonne oli tietysti pakko päästä testaamaan, että mikä tämä juttu on. Lähdin lauantaina hipsimään kohti Baila Bailan tiloja ja innolla odotin, että mitä tuleman pitää, sillä ennakko odotuksia ei juuri ollut. Vastassa olivatkin ihanan pirteät Tytti ja Reija. Reija piti meille tuolitanssitunnin ja on avain mahtava opettaja ja hänen energia ja rempseä olemus tarttui myös muihin tunnin aikana.



Mikä ihmeen tuolitanssi?

Tuolitanssi on tanssia tuolilla ja tunnit ovat K-18, mutta kyllä tunti sopisi varmaan myös hieman nuoremmille. Tuolitanssi yhdistää tuolitanssin ja burleskin. Kurssi, jolla olin itse mukana oli hyvin showmainen pienillä burleski-vivahteilla. Tuolitanssia pääsee myös harrastamaan nykytanssi-vivahteilla, joten tunteja löytyy monenlaiseen makuun. Tasoja on kolme, joista vaikeimmalla tasolla tehdään enemmän haastavia temppuja tuolilla. Kurssi, jolla kävin sopi henkilölle, joka ei ole koskaan tanssinut ja vähän enemmän tanssineille. Kurssilla tuolilla tehtiin muutamia helpompia temppuja ja tanssi oli rakennettu tuolin ympärille.

Tunti alkoi hyvin rempseällä lämmittelyllä ja lämpönousi mukavasti hittibiisien tahdissa. Reijalla oli oikein menevä ote ja jähmeys sekä turha jäykkyys kannattaakin jättää suosiolla pukuhuoneeseen. Tunnilla opeteltiin koreografia, joka oli hyvin naisellinen. Ryhmä oppi nopeasti ja saatiinkin kurssin aikana koreo kasaan, mikä oli oikein mukavaa.Tunnin aikana oli ihana huomata kuinka kurssin aikana jokainen vapautui ja turha jähmeys oli jäänyt nurkkaan tunnin loputtua. Alkuun tietysti kaikkia jännitti. :)



Fiilikset tunnin jälkeen?

Tunnin jälkeen huomasin, että jotain oli tapahtunut. Kannoin itseäni paremmin ja olin paljon itsevarmempi. En ole koskaan tuntenut itseäni niin itsevarmaksi tanssitunnin jälkeen, kuin tuolitanssitunnin jälkeen. Olin tunnin alussa hieman apealla tuulella ja sääkin oli ihan harmaa. Illalla lähdin tunnilta hymyssä suin ja hymyilin, vaikka räntää satoi taivaan täydeltä. Lisää tälläistä positiivista energiaa!


Kenelle suosittelisit?

Suosittelen tuolitanssia kaikille naisille. Tunnille on helppo osallistua iästä ja koosta riippumatta, siksi ihastuinkin tähän niin kovasti. Voisin hyvin kuvitella vieväni tunnille kohta 60 vuotta täyttävän äitini. Suosittelen myös tuntia mieluusti pluskoon naisille, koska liikkeet on helppo tehdä koosta riippumatta ja tarvittaessa opettaja antaa helpotettuja liikkeitä.

Kuulemman parhaat tuolit tanssin harrastamiseen ovat vanhat puiset koulun tuolit, jotka tuntuivat jykeviltä. Tuolitanssia voikin siis harrastaa kotona hyvin halvalla. ;)

Workshoppeja tullaan järjestämään lisää Helsingissä, joista ilmoitetaan nettisivuilla ja Facebookissa.
Kannattaakin käydä lisää tutustumassa myFlow:n sivuilla ja Facebookryhmässä!

-Kukka


sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Tanssien kohti kevättä

                   Vuosi  on vaihtunut, lupaukset tehty ja kirkkain katsein kohti tulevaa vuotta!

Myös Etnofitness starttaa vauhdikkaasti kevätlukukauteen. Olin sulattelemassa kinkkua alkuvuoden tunneilla, jossa halukkaat saivat myös maistiaisen tämän kauden uutuustunneista. Etnon kevään uutuuksia ovat Ballet Workout, Afro Caribbean Styles, Yin&Yang jooga, Latino Oriental ja Amazing Dance Party. Tanssijoita hemmotellaan siis monilla uutuuksilla, josta jokainen löytää taatusti suosikkinsa. Tuntikuvaukset löydät täältä, lukujärjestyksen tämän linkin takaa.


Omat vakiosuosikkini Etnofitnessin tuntitarjonnasta on Dancehall Reggae ja Dancehall Queen Style -tunnit. Dancehall on jamaikalainen tanssilaji, jossa on vaikutteita erityisesti street-tanssilajeista.  Dancehall Reggae ja -Queen Style -tunneissa on hyvin paljon samoja elementtejä, mutta queen style keskittyy vielä enemmän naiselliseen itseilmaisuun. Queen Style tarjoaa myös akrobaattisia haasteita –kuitenkin hauskalla ja omaperäisellä tavalla. Suosittelen lämpimästi kaikkia kokeilemaan. Voin taata, että musiikki on mahtavaa ja tunnin jälkeen huulilla on kestohymy!



Uutuuksista pääsin kokeilemaan Karin Ballet Workout -tuntia, joka on tehokas ja hauska yhdistelmä balettia ja lihaskuntotreeniä. En ole koskaan aiemmin astunutkaan balettisaliin, joten tunti oli minulle jotain aivan uutta.  Kari oli mahtava ohjaaja, joka auttoi oppilaita myös henkilökohtaisesti. Yllätyin dynaamisistä liikkeistä ja rytmikkäästä musiikista –olisin odottanut pianosävelmiä ja kevyitä liikkeitä ilman kunnon lihastyöskentelyä. Hiki tuli pintaan juuri sopivasti ja lihaksissa tuntui mukava polte. Ballet Workout –tunnin jälkeen mieli ja keho oli virkeä ja kroppa tuntui normaalia ryhdikkäämmältä. Tämä tunti on todellakin kokeilemisen arvoinen!


Etnofitness erottautuu monesta muusta tanssikoulusta SuperLauantai –teemapäivillä, joista viimeisin oli viime viikolla. Superlauantaissa kävin ihastuttavan Ruskan burleskitunnilla ja FunkyStreetissä, jossa tehtiin helpohko, mutta vaudikas koreografia yhdistellen eri street-lajien elementtejä. Seuraava teemapäivä on jo ensi lauantaina 18.1., jolloin syvennytään afron ja joogan kiehtovaan maailmaan. Workshop sopii kaikille tasosta riippumatta. Paikkoja on vielä muutama jäljellä, ilmoittautumaan pääset tästä.




Myös kevätlukukausi alkaa maanantaina 12.1. Paikkoja tunneille on rajoitetusti, joten pidä huoli, että saat varattua paikan suosikkitunniltasi!

-Anna

Kuvat: Nikke Puskala
Vaatteet: Onzie (saatavilla Tanssitarvikkeen myymälästä ja nettikaupastamme)

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Tähtien loistetta pimenevään syksyyn

ttk_kansi11

Meidän Tanssitarvikkeen työntekijöiden sunnuntai-illat ovat saaneet aimo annoksen loistoa ja kimalletta, sillä olemme päässeet seuraamaan suosittua Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailua paikan päälle liveyleisöön. Tunnelma studiossa on ollut niin mukaansatempaava, että tanssijalka alkaa vipattamaan yleisössäkin.

Olin itse seuraamassa yleisössä lokakuun loppupuolella, kun parit tanssivat Broadway-tyyliin. Peten ja Katrin Dancing In the Rain -kappaleeseen tehty koreografia oli oma suosikkini ja tulkitsi aitoa New Yorkin
 tunnelmaa koskettavaan sävyyn. Yllätyin monen tanssiparin taidosta, jotkut esitykset olivat ainakin omaan silmääni hyvin ammattimaisia!



Megasuosittu kenkämallimme Bleyer 7530 pääsi tanssijoiden jalkoihin jive-osuuden koittaessa. Kyseessä on oikea monitoimikenkä, joka löytyy edullisesti verkkokaupastamme tämän linkin takaa.

Tanssii Tähtien Kanssa tulee MTV-kanavalta sunnuntaisin kello 19:30 alkaen. Jos jaksot ovat jääneet väliin, ne on katsottavissa jälkeenpäin Katsomo-palvelusta. 

Tervetuloa shoppailemaan myymäläämme Aleksis Kiven kadulle! Marraskuusta alkaen olemme avoinna arkisin 10-20 ja lauantaisin 10-17. Pikkuhiljaa voi alkaa miettiä jo täydennystä pukinkonttiinkin..

Tanssiterkuin, Anna

kuvat mtv.fi/ttk

torstai 28. elokuuta 2014

Kurkkaus Etnofitnessin uutuuksiin


Sain kunnian jatkaa yhteistyötä mahtavan tanssikoulu Etnofitnessin kanssa, joka on viihtyisä ja monipuolinen tanssikoulu Sörnäisten metroaseman kupeessa.

Etnofitness pesee monen muun tanssikoulun monipuolisuudellaan. Tänä syksynä tunteja löytyy niin aloittelijoille kuin pitkään tanssineillekin, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Runsaan lukujärjestyksen löydät tämän linkin takaa.

Kirjavaan tuntivalikoimaan on lisätty uusia, toinen toistaan mielenkiintoisempia uutuuksia. Miltä kuulostaisi esimerkiksi  teatriaalinen Latin Kabaree tai mukaansatempaavat Reggaeton Show tai Latino Jam? Mikäli toiveissasi on kehittää kehonhallintaa ja lisätä akrobaattisia taitoja, valitse Breakdance. Vai nautitko  latinalaisista rytmeistä? Ehkä silloin Samba no pé tai Salsa & Cuban Styles on juttusi.

Myöskään kehohuolto- ja lihaskuntotunteja ei ole unohdettu  -aion itse suunnistaa pian Eveliinan pitämille joogatunneille. Jooga rentouttaa, parantaa kehonhallintaa ja ehkäisee stressiä, joten se on mainiota vastapainoa rankoille tanssitunneille.

Morning yoga! Living my life | via Tumblr
...vasemman kuvan asana on haaste kovallekin treenarille

Olen itse saanut maistiaisen syksyn valikoimasta  Samba no pé -tunnilta.

Tunnilla syvennyimme sähäkän samban saloihin rennon ohjaajan Freddyn askeleita mukaillen. Niin kuin useilla muillakin EtnoFitnessin tunneilla -täälläkin sai nauraa vapaasti ja ottaa tanssimisen hauskanpidon kannalta. Samba tempaisi mukaansa niin, että melkein kuvittelin tanssivani Rio De Janeiron kuuluisilla sambakarnevaaleilla!

Ensimmäisellä tunnilla keskityimme askeltekniikkaan. Nopeisiin askeleihin käsien ja lantion yhdistäminen tuotti haastetta, vaikka kuviot muuten olivat sopivia samban vasta-alkajille. Tunnin jälkeen salista poistui hymyileviä kasvoja ja oli ilo saada taas hauska, uusi tanssikokemus, jota voin lämmöllä suositella.

    ...ehkä jonain päivänä vielä löydän itseni sambaamasta Brasilian kaduilla...

Palaan asiaan pian -en malta odottaa, että saan astella myös muille mahtaville tunneille. Pysykää kuulolla -lisää tuntiarvioita tulossa!

Otathan huomioon, että tunneille otetaan rajoitettu määrä osallistujia, joten varaathan oman paikkasi ajoissa. Kuten lukujärjestyksestä huomaa, paikat hupenevat päivä päivältä... Ennen tanssitunnille menoa, tule kurkkaamaan syksyn ihanat uutuudet Suomen Tanssitarvikkeen myymälästä :)

Tanssiterkuin,  Anna

Kuvat: weheartit

maanantai 4. elokuuta 2014

Jotain kivaa Swarovskin strasseista


Tämänkertainen projektimme oli kaulapannan tekeminen Kisulle.


Kisu ilman pantaa - vielä

Swarovskin strassit sopivat mainiosti mitä erilaisimpiin kohteisiin ja kiitos Suomen Tanssitarvikkeen saimme lahjoituksena läjän SS34 kokoisia Crystal Hot-Fix strasseja.
Päädyimme Hot-Fix strasseihin niiden helpon ja kestävän kiinnityksen vuoksi.
Strassit kiinnitetään siis lämmittämällä, joten kiinnitys on aina siisti eikä liimajälkiä jää näkyviin.

Näillä ohjeilla onnistut pannan tekemisessä vaikka itse.

Tarvitset siis:
- kissan vailla pantaa
- Swarovskin strasseja asenteella "enempi parempi" ja pari extraa
- satiininauhaa tai muuta vastaavaa kangasnauhaa
- Swarovskin nappistrassin (saatavilla myös Suomen Tanssitarvikkeelta)
- ompelukoneen tai muun värkin napinläven tekemiseen
- silitysrauran tai strassien kiinnitystä varten suunnitellun kolvin


Ja näillä pitäisi saada aikaiseksi näyttävä panta

1) Aloita tekemällä napinläpi satiininauhaan kääntäen nauhan pää kaksin kerroin estääksesi purkaantumisen. 

2) Mittaa ja leikkaa nauha sopivan pituiseksi. 


Mittaus käynnissä... boring. Musta nauha mustan kissan kaulassa... strassit tulevat siis tarpeeseen!

3) Kiinnitä Swarovskin strassinappi nauhaan.


Pykälää tyylikkäämpi jo!

4) Taita napiton pää kaksin kerroin ja ompele yhteen estääksesi purkaantumisen. 


Ohjekirja on hyvä pitää lähellä. Etsi Kisu kuvasta

5) Laita nauha tasaiselle (lämpöä kestävälle) alustalle ja asettele Swarovskin strassit haluamallasi tavalla.


Suora jono... vähitellen

6) Aseta silitysraudan lämpötila juuri alle höyryn. Älä siis käytä höyryä!


Yksi = huono, kolme = liikaa, kaksi = juuri sopiva

7) Kun rauta on lämmin aseta se varovasti strassien päälle siten, että strassit eivät liiku.
Anna raudan olla strassien päällä noin 30 sekuntia.


 Vakaa käsi ja tarkka aika

8) Ota rauta pois ja siirtele strasseja jos ne ovat päässeet liikkumaan. Ole nopea, mutta varo, strassit ovat kuumia! Tarvittaessa voit asettaa raudan uudestaan strassien päälle jos tuntuu, että ne eivät ole kiinnittyneet kunnolla. Ja ei hätää Swarovskin Hot-Fix strassit kestävät kuumuutta.

9) Anna strassien jäähtyä kunnolla (5-10 minuuttia) jonka jälkeen kokeile ovatko kaikki strassit kiinnittyneet kunnolla.

10) Jos joku strasseista on irtonainen, niin irroita se ja korvaa se uudella strassilla. Suosittelemme kiinnittämään sen yksittäin, eli esim. kolvilla tai kuten me teimme, niin kynttilän avulla.


 Tunnelmaa työhön

Eli lämmitä (pinsettien avulla) Hot-Fix strassin pohja (noin 5 sek.) jonka jälkeen aseta se paikoilleen. Paina kevyesti nauhaan ja anna jälleen kerran jäähtyä kunnolla.

AVOT! nyt on nauha jossa reikä ja nappi sekä juuri oikea määrä Swarovskin strasseja!
Nyt se vaikein osuus. Etsi kissa ja aseta panta kissalle toivoen että se pitää siitä (rapsutus auttaa). Terkuin Heidi ja Kisu.


...ja kuka tarvitsee enää heijastimia

torstai 24. heinäkuuta 2014

Mitäs me lattajalkaiset tanssijat!

Kipuja jalkapöydässä, polvessa tai selässä? Kuluvatko kenkäsi aina sisäsyrjästä ensimmäisenä? - Vastaus ongelmiin voi löytyä jalkapöydän matalasta holvikaaresta.
Hyvin monella meistä on niin kutsutut lattajalat. Tämä tarkoitta, että jalkapöydän luonnollinen holvikaari on laskeutunut tai muuten vain hyvin matala. Usein lattajalkaisten askelluksen painopiste on siirtynyt jalan sisäsyrjälle, jota kutsutaan myös pronatoivaksi askellukseksi. Pronatoiva askel voi aiheuttaa kipuja nivelissä ja lihaksistossa – usein ongelma heijastuu myös selkäkipuna. Matala holvikaari vaikuttaa koko kehon asentoon kääntäen ensin nilkat väärään asentoon, mikä johtaa siihen, että polvet korjaavat asentoa. Tämä taas vaikuttaa lonkan asentoon, mikä näkyy selän asennossa ja yllättäen pienen pieni asentovirhe jalkapohjassa saattaa näkyä jopa pään asennon virheenä.

Kuva on lainattuTÄÄLTÄ
Moni on mennyt lääkäriin ja kertonut ongelmistaan. Lääkäri on havainnut matalan holvikaaren ja ohjannut potilaansa fysioterapeutille. Fysioterapeutti on antanut ohjeet, kuinka ongelma ratkaistaan – päkiöille nousua, kynien poimimista varpailla, varpaiden ja koko jalkapöydän kipristelyä niin, että jalkapöydän alta mahtuisi kulkemaan vaikkapa muurahaiskompanja… Mutta harva jaksaa kuitenkaan jumpata niin paljon, että tulokset näkyisivät nopeasti. Ja kun tuntuu, että toivottua tulosta ei heti tule niin jumppakin unohtuu. Kuulostaako tutulta?

Kuva lainattu TÄÄLTÄ

Fysioterapeutti antaa myös reseptin tukipohjallisiin, mutta niitä ei saa teetetyksi. Tai jos saa niin ne eivät sovikaan kaikkiin kivoihin tanssikenkiin (tai niihin H&M:ltä ostettuihin balleriinoihin, niin kuin erään asiakkaan kanssa havaitsimme). Tästä seuraa se, että tulee vietettyä monia tunteja illassa tanssien jalkapöytä (ja siten koko keho) väärässä asennossa, ja seuraavalla viikolla mietityttää miten taas sattuu niveliin.
Vaivaan on kuitenkin olemassa apu! Irrallisia, siirrettäviä, kevyellä tuella varustettuja pohjallisia on myynnissä muun muassa meidän verkkokaupassamme ja liikkeessämme. Tuotteen löydät tämän linkin takaa. 
Mikäli ongelma ei ole kovin suuri ja jalkapohjasta löytyy edes jonkinasteinen kaari, korjaamiseen riittää hieman pienempikin apu. Tacco Nova ja Bama Futura -pohjalliset ovat erittäin miellyttävät ja muotoillut , jotka antavat holvikaarelle hyvin tukea. Pohjallisissa on kevyt koroke myös päkiän alla, mikä keventää askellusta entisestään. Mikäli jalkapohjassa ei ole holvikaarta ollenkaan, tämä on myös hyvä aloituspohjallinen, sillä muutos aiempaan on huomattava, muttei kuitenkaan niin suuri ettei käveleminen enää onnistuisi.

Tacco Nova-pohjalliset

Tacco Gel Senkfusskeil on Nova ja Futura -pohjallisiin verrattuna melko järeä tuki. Se kohottaa holvikaarta kunnolla ja sopii melko lailla kenkään kuin kenkään. Tätä tukea suosittelen, mikäli ongelma todella vaivaa ja askellukseen haluataan saada kunnon tukea. Siinä mielessä tuen käyttäminen on vaarallista, että se tuntuu niin mukavalta, että sen käyttöön saattaa jäädä koukkuun. Yksi asiakas kertoi laittaneensa tuen jopa lattarikenkäänsä, sillä on kokenut sen niin hyväksi. En kuitenkaan uskalla luvata, että se istuisi kaikkiin malleihin. Jonkinlaista maalausprojektia täytyy varmasti myös tehdä, sillä tuen sisäsyrjä on valkoinen.

Tacco Gel Senkfusskeil - pohjalliset

Suosittelen kaikkia "lättäjalkoja" jumppaamaan ja teettämään fysioterapeutin määräämät pohjalliset, mutta jos kärsivällisyys ei riitä niin apua on saatavilla todella helposti ja nopeasti. Nämä pohjalliset ja tuet ovat myös sen verran halvempia, että niitä voi ostaa useammatkin ja tanssi-illat (ja lisääntyneen innostuksen, ryhdin ja mukavuuden takia myös taidot) lähtevät aivan uuteen nousuun!
-Anni

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Tanssia läpi kesän!



Sain ensikosketuksen Sörnäisissä sijaitsevaan EtnoFitnessiin viime syksynä ja ihastuin heti.
Viihtyisät tilat, lämmin tunnelma ja mukava ilmapiiri antoivat positiivisen vaikutelman ja päätin,
että tähän tanssikouluun palaan vielä.

EtnoFitness tarjoaa tanssilajeja laidasta laitaan, joiden joukossa on myös sellaisia, joista en ole aiemmin edes kuullut. Moni tanssikoulu lomailee kesän ajan, mutta Etnofitness tarjoaa laajan valikoiman
kesätunteja, joiden aikataulu vaihtuu joka viikko. Tunteja pidetään maanantaista torstaihin
30.6.-28.8. välisenä aikana ja niille voi osallistua oman aikataulun
mukaan. Tunnit sopivat niin aloittelijoille kuin pidempäänkin tanssineille, ja jokainen
tunti on oma kokonaisuutensa.

lime sali 2013

Kävin kokeilemassa muutamaa EtnoFitnessin kesätuntia ja tässä hieman omia kokemuksiani:

 Burleski 

Burleski on viime vuosina kasvattanut hurjasti suosiotaan ja uteliaana lähdin itsekin kokeilemaan,
millainen tuo kuuluisa tanssilaji on. Tunnille kannattaa tulla pilke silmäkulmassa ja ottaa mukaan
mukavat vaatteet, joissa on itsevarma olo.

Ihastuttavan Ruskan leikittelevään tuntiin sisältyy kehonhallintaa, venyttelyä ja lihaskuntoa. Koreografiat eivät ole liian nopeatempoisia, mutta jo pienistä, naisellisista liike-yhdistelmistä löytyy haastetta.
Suosittelisin tuntia ihan kaikille tanssista kiinnostuneille, myös niille, jotka eivät omaa
pitkää liikunnallista taustaa.

Kevät 2014


Hiphop -tunnit

Hiphop -tanssin tunneilla hien pintaan saaminen on taattua. Monipuolisilla tunneilla tehdään
tekniikan lisäksi koreografiaa ja tunnit sopivat kaikille tasosta riippumatta. Aloitin itse Taijan
tunneilla käymisen jo vuonna 2008, ja meno on vuosi toisensa edelleen yhtä
mukaansatempaavaa.

Hiphopissa tärkeää on oikea asenne, ei niinkään tyylipuhtaasti tehdyt liikkeet. Tärkeintä on, että
tanssista välittyy rento ja hyvä fiilis -parhaat vaatteetkin street-tanssitunneilla ovat mukavat ja
rennot.

Kesän aikana Taijan hiphop -tunteja löytyy kesän lukujärjestyksestä elokuusta alkaen.

Syksy 2013 1


Dancehall queen style

Tässä tanssilaji minun mieleeni! Kaislan ja Marin ohjaamat dancehall queen style-tunnit tempaavat mukaansa ja aika menee kuin siiviltä. Tunneilta löytyy haastetta joka tason tanssijoille ja akrobaattiset temput tuovat mukavaa lisämaustetta treeniin. Queen style-liikeet ovat mielikuvituksellisia, hauskoja ja naisellisia. Tällä tanssitunnilla ei kannata ottaa itseään liian vakavasti, eikä allekirjoittanutkaan selviytynyt ilman yllättäviä naurun purskahduksia. 


Tässä on vain murto-osa EtnoFitnessin kesän tarjonnasta! Lukujärjestykset löydät tämän linkin takaa.
Mikäli innostus syttyi, ei muuta kuin suunta kohti tanssikoulua, joka löytyy aivan Sörnäisten metroaseman kupeesta. Kesätunneilla voit käydä irtomaksulla (13e) tai 5, 10 tai 15 kerran kesäkortilla. Itse jatkan tanssia läpi kesän, eihän näin mahtavasta harrastuksesta millään malta pysyä erossa! :)

Kesäistä tanssin iloa kaikille, Anna


 *postaus tehty yhteistyössä Etnofitnessin kanssa, kuvat www.etnofitness.com

torstai 15. toukokuuta 2014

Kimaltava treenin tehonlisääjä

Kun Suomen Tanssitarvikkeelle saapui tilaus glitterpinkkejä ja -turkooseja nilkkapainoja, ainoa ajatukseni oli:, että minun on pakko päästä kokeilemaan niitä! 

Voin vannoa, että söpömpiä nilkkapainoja et löydä mistään muualta kuin kotimaiselta MIA-tuotteelta, joita meille juuri saapui kimmeltävä tilaus. En tykästynyt näihin treenin tehonlisääjiin (vain) niiden houkuttelevan ulkonäön takia, vaan myös niiden monikäyttöisyyteen urheiluntäyteisessä elämässäni.

Kerronkin nyt teille hieman kokemuksiani niiden käytössä...



..lenkkipolulla
Ensimmäisenä kokeilin uusia nilkkapainojani lenkkeillessä, eikä 250 grammaa per jalka paljon askelta raskastanut. Portaita juostessa fiilis painojen keveydestä muuttui.. Juoksin alla olevia pitkiä portaita kymmenen kertaa ylös alas ja voin kertoa, että takareisissä ja pohkeissa tuntui vielä seuraavanakin päivänä!


...lihaskuntoharjoittelussa
Aktiivisena kuntosalitreenaajana olen käyttänyt nilkkapainoja jo useita vuosia jalkatreenin ohessa. Pakarapotkut ja jalan nostot sivulle pääsevät uudelle tasolle nilkkapainojen kanssa. Jos nilkkapainoja mielii erityisesti lihaskuntoharjoitteluun, suosittelen vähintään 0,5 kg painoja per jalka.

..tanssitunnilla



Jos nilkkapainoja mielii tanssikäyttöön, suosittelen kevyitä vaihtoehtoja, sillä helpotkin hypyt ja pyörähdykset tuntuvat nämä jalassa paljon haastavammilta. Kun painot ottaa pois, heitot ja ojennukset tuntuivat paljon kevyemmiltä ja samalla treenissä oli aktivoitu lihasta ihan uudella tavalla.

Jos postaus innostutti jotakuta, näitä mahtavia nilkkapainoja pääsee tilaamaan verkkokaupastamme tämän linkin takaa!

Treeniterkuin, Suomen Tanssitarvikkeen työntekijä Anna

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Ihan feikki!

Olen törmännyt erittäin mielenkiintoiseen pikku tuotteeseen meidän valikoimassa. Muistan kun esimmäisen kerran näin tuotteen mietin hiljaa mielessäni "Mikä ihme tämä on?!". VAROITUS: Ihmiset, jotka eivät siedä paljaita jalkoja, suosittelen jättämään postauksen väliin, sillä nyt on paljon kuvaa paljaista jaloista, joilla ollaan tanssittu jo kohta 21 vuotta!


Katselin tuotetta muutamia päiviä ja vihdoin hoksasin, että mikä tuote on. No sehän on feikki nilkanojennus! Tälläinen huijaus tuote herättää hieman ristiriitaisia ajatuksia, koska tunnollinen oppilas ei missään nimessä luovu kovasta työstä ja jättäisi nilkat ojentamatta. Siinähän laiskistuu!Olen nyt monta vuotta katsonut tuota tuotetta ja nyt se oli vain pakko kokeilla. Ehkä tällä saisin sen upean kaaren nilkkaani, josta olen aina haaveillut tai ehkä tämä vain laiskistaa minut ja laittaa tekemään vähemmän töitä ja alan lepsuilemaan tunneilla.


Antaa kuvien puhua puolestaan. Omasta mielestäni kaari ei ole ollenakaan luonnollinen tai kaunista ojennustani, niin kauniin esteettiseksi, että alkaisin tätä käyttämään. Omasta mielestä nuo feikki kaaret vain näyttävät epämääräisiltä möykyiltä jalassani. Lisäksi värikin on aivan liian tumma tälläiselle vaalealle suomalaiselle. Ehkä mustilla sukkahousuilla eroa ei huomaa, mutta vaaleissa sukkahousuissa väriero on huomattava. Positiivista kuitenkin oli, että sukka ja kaari tuntuivat mukavalta jalassa.




En voi sanoa muuta kuin, että "Mitä ihmettä valmistaja on ajatellut!?"


Mitä mieltä te olette: turhake vai huippu keksintö?


-Kukka

torstai 28. marraskuuta 2013

Testissä Bloch Warm Up Booties -"lämmittelybuutsit"

Keskiviikkona saavuin töihin ja ilokseni huomasin, että Blochilta oli saapunut tuotteita myymälään. Mukana oli tilauksessa olleita Bloch Warm Up Booties -"lämmittelybuutseja”, joita olen jo vuosien ajan himoinnut.  Ohessa linkki tuotteeseen Suomen Tanssitarvikkeen nettikaupassa: http://kauppa.tanssitarvike.fi/kauppa/index.php?page=product&product_id=4844&category_id=

Olen ammatiltani balettitanssija ja  balettimaailmassa nuo Blochin buutsit ovat saavuttaneet jo jonkinlaisen kulttistatuksen. Opiskeluaikoina todella monella oli nuo buutsit jalassa lähes koko päivän: lämmitellessä, lounaalla, tilasta toiseen siirryttäessä ja silloin kun joutui odottamaan sivussa omaa vuoroaan harjoituksissa. Kaverit kehuivat niitä superlämpimiksi, mukaviksi ja olihan kaikilla hupputanssijoillakin itsellään oma pari. En niitä kuitenkaan silloin opiskeluaikoina hankkinut, vaikka hirveästi teki mieli. No totta kai nyt kun ne myymälään saapuivat en voinut vastustaa ”kiusausta”  ja päätin, että ostan itselleni heti parin ja pistän testaukseen. Tuleepahan sitten selvitettyä ovatko ne todella maineensa veroiset kun hintakaan ei ollut paha (31,95 euroa). Iltavuoron ensimmäisellä hiljaisella hetkellä päätin kokeilla tossuja jalkaan. Tuntuivat mukavilta ja lämpimiltä, joten eipä aikaakaan kun valitsemani harmaat  buutsit koossa L oli jo pakattu suureen laukkuuni odottamaan vuoroni päättymistä ja seuraavan päivän balettituntia, jolloin ne pääsisivät tosi puuhiin.


Omat tossut odottelivat tunnin aikana ikkunalaudalla.

Meillä ammattibalettitanssijoilla aamu alkaa lähes poikkeuksetta balettitunnilla. Jo ennen balettitunnin alkua valmistaudumme tuntiin lämmittelemällä kukin itse tarvitsevamme ajan. Itse olen yksi niistä tanssijoista, jotka tarvitsevat reilusti aikaa ennen tuntia venytellä sekä tehdä vatsalihaksia ja muita harjoitteita, jotta pystyn tekemään balettitunnin kunnolla. Tärkeä osa erityisesti baletissa on nilkkatyöskentely. Baletin estetiikassa nilkka on ojennettu ja nilkkatyöskentelylle annetaan paljon painoarvoa. Siksi onkin tärkeää, että nilkat ovat lämpimät jo ennen tunnin alkua.

Venyttelyä harjoitusten välissä


Pistin siis lämmittelykamat päälle ja uudet warm up bootiessit sujahtivat jalkaan helposti. Aloin lämmittelemään ihan normaalisti ja kauan ei kyllä tarvinnut harjoitteita tehdä kun nilkat alkoivat jo tuntumaan mukavan lämpimiltä.  Tunnin alussa pidin tossuja vielä jalassa ensimmäisten tankosarjojen plien ja tendun aikana. Yllättävän hyvin tossuissa pystyi tekemään ihan baletin liikkeitä, vaikka ulkonäön perusteella tossuja voisi luulla kömpelöiksi. Kömpelöt ne eivät kuitenkaan olleet ja itse asiassa tossujen pohjissa oli hyvin pitoa, lattian tunsi hyvin ja nilkalla oli tilaa ojentua hyvin tossun sisällä. Olivat kyllä sen verran mukavat, että olisi voinut pitää pidempäänkin jalassa, mutta en kuitenkaan koko tuntia viitsinyt isoissa lämmittelysaappaissa tehdä.

Tunnin jälkeen pistin buutsit jalkaan pitääkseni jalat lämpiminä tunnin jälkeisen harjoituksen alkuun asti. Hyvin pysyivät jalat lämpiminä ja balettitossut mahtuivat hyvin warm up bootiessien sisään, joten ei tarvinnut edes vaivautua ottamaan balettitossuja pois. Todella kätevää! Olen myös nähnyt, että jotkut naistanssijat ovat laittaneet kärkitossut tossujen sisään kun ovat sivussa odottaneet  omaa vuoroansa. (Huom!  He eivät tanssineet ne jalassa.)  Eli ei haittaa, jos on vähän isommatkin tossut, sukat tai miksei jopa villasukat, jos oikein lämpimistä jaloista pitää.

Tunnilta peilin kautta otettu kuva baletin ensimmäisessä asennossa. Ei luisuneet jalat alta buutsit jalassa!


Nyt on muutama päivä lämmittelybuutseja testattu: pari balettituntia tehty, tanssikeikka heitetty ja tossut kaivettu esiin myös kotona kun lattiat ovat olleet kylmät. Pidän tossuista kovasti ja näin sunnuntai-iltana tätä kirjoittaessani odotan innolla, että voin huomenna töpötella tossut jalassa Kansallisbaletin aamutunnille.

-Kabba

Ps. Editoin tätä blogia vielä pikkaisen myöhemmin ja buutsit ovat nyt jo ehtineet Kansallisbaletin tunneille asti. Hyvin sulautuivat muiden samanlaisten buutsien joukkoon. Pitääpä muistaa laittaa oma nimi, ettei mene toisten tanssijoiden kanssa sekaisin! 

torstai 21. marraskuuta 2013

Sirkushuveja



Vietimme jonkin aikaa sitten Tanssitarvikkeen porukalla virkistyspäivää ilma-akrobatian, tarkemmin sanottuna ‘hammockin’ parissa. Hammockilla tarkoitetaan katosta roikkuvaa, leveää kangaslenkkiä, jota käytetään sirkustemppujen lisäksi myös ilmajoogassa. Sana hammock tarkoittaa suoraan suomennettuna riippumattoa, mikä antaa aika hyvän käsityksen tästä välineestä.


Koko työtiimi: Anni, Kukka, Rita, Salla, Jorma, Heidi, Laura, Saara ja Kabba

Olen itse tankotanssiharrastukseni kautta kokeillut muutamia lattia- ja ilma-akrobatialajeja, kuten rengastrapetsia ja vertikaaliköyttä, mutten koskaan vielä hammockia. Rakastan tankotanssia, ja jos aikaa ja rahaa olisi rajattomasti, harrastaisin myös muita sirkus- ja akrobatialajeja, mutta koska näin ei ole, tyydyn tankoon (toistaiseksi). Voitte siis ehkä uskoa, että odotin hammock-tuntia suhteellisen innoissani!



Anni


Ohjaajamme Vertical Clubilla (www.verticalclub.fi) oli ihana Laura, joka osasi auttaa ja selittää liikkeet perusteellisesti ja jolla riitti kärsivällisyyttä yhdeksänhenkisen tiimimme sähläämiseen. Aloittelimme tunnin huolellisella alkulämmittelyllä, jonka jälkeen harjoittelimme inversiota, eli ylösalaisin menoa lenkillä. Tämän jälkeen kävimme läpi jos jonkinlaisia liikkeitä, joista harmillisesti en osaa nimetä nyt yhtäkään. Loppuvenyttelyt ja ja -verryttelyt teimme myös lenkillä, mikä oli aivan ihanaa ja rentouttavaa - siis makoilua painottomana pehmoisessa ja keinuvassa riippumatossa, taivaallista.


Kukka


Täytyy myöntää, että lenkillä kieppuminen oli kyllä yksi hauskimmista jutuista mitä olen pitkään aikaan kokeillut! Niinkin hauskaa, että aion aivan varmasti varata itselleni vielä ainakin toisen tunnin (olisin sen jo tehnytkin, elleivät tunnit olisi monta viikkoa eteenpäin täyteen buukatut, piru vie!) Tankotanssiin tottuneelle hammock oli ihanan pehmeä ja virkistävän erilainen instrumentti, jossa voi kuitenkin jonkin verran hyödyntää tangolla hankittua voimaa ja tekniikkaa. Oli toki joitakin liikkeitä, jotka eivät olleet varsinaisesti mukavia, mutta uskon että siihen tottuu - totuinhan aikoinaan tolppaankin, vaikka se ensimmäisellä kerralla antoikin aikamoiset mustelmat!


Kabba



Mutta liikkeisiin tottuminen tietysti edellyttää sitä, että pääsen hammock-tunnille uudestaan. Ja kova hinku sinne jo olisikin, olisi huippua päästä hiomaan tunnilla kokeiltuja juttuja, ja ennen kaikkea oppimaan lisää ja haastavampia liikkeitä! Joten ei kai muu auta kuin pistää itsensä pian jonotuslistalle ja peukut pystyyn.


-Laura