Syksyisenä sunnuntaiaamupäivänä ei ainakaan itselläni ensimmäiseksi tulisi mieleen hypätä puolirämän polkupyörän selkään ja sompailla kohti Pasilan betoniunelmaa ja Messukeskusta. Onneksi kuitenkin päätin tehdä näin pari viikkoa sitten I Love Me -messujen aikaan, sillä ehdin juuri parahiksi paikan päälle näkemään Suomen tanssitarvikkeen ja Etnofitnessin yhteisen muotinäytöksen, josta ei energiaa ja värejä puuttunut!
Kuva: Heimo Laukkanen |
Näytöksessä nähtiin Tanssitarvikkeen tuotevalikoimaa aina
flamencosta ja kilpatanssista street-lajeihin saakka. Etnofitnessin Kaisla
näytti mallia dancehall reggaen muuveista tamperelaisen Mia-tuotteen
suosituissa India Pant -housuissa ja Dance Star -topissa.
Rennot India-housut sopivat muunneltavuutensa ansiosta moneen menoon, ja
saatavilla on lisäksi samaan tapaan solmittavat capripituiset housut.
India-housujen herkulliset värivaihtoehdot herättävät usein myymälässä kiinnostusta,
ja kylläpä itsekin ottaisin mieluusti niiden violetin version omia
tanssituntejani piristämään.
Tanssitarvikkeen oma Kukka nousi myös messulavalle harvinaislaatuisen
kirkkaansinisessä SoDancan balettipuvussa ja kauniisti liikkeitä
myötäilevässä hamosessa. Eihän kunnon balettiasu olisi mitään ilman
luotettavia kärkitossuja, ja Kukka oli valinnut tällä kertaa valikoimistamme
piruetteja vauhdittamaan Blochin edistyneille tarkoitetut European-tossut, joiden leveä kärki helpottaa varpaille nousemista. Papillonin puolipitkät säärystimet puolestaan viimeistelevät sorjan
balettiprofiilin, mutta sopivat toki myös moneen vähemmän klassiseen
tanssilajiin käytännöllisiksi säärenlämmittimiksi.
Etnofitnessin porukka veti vielä lopuksi vauhdikkaan show’n,
josta sai hieman esimakua syksyn uutuustunneista. Tunnelma vaihteli itämaisen
eksoottisesta hemaisevan kuubalaiseksi, mutta eniten itseäni kutkutti street
jazz -osio. Tähän oli ehdottomasti suurimpana syynä esityksen kappalevalinta,
sillä Robin Thicken letkeä Blurred Lines saa ainakin meikäläisen tanssijalan
takuuvarmasti liikkeelle, kuuli sen missä ja milloin tahansa. EtnoFitnessin
esiintyjät olivat pukeutuneet erilaisille jumppatunneille mainiosti sopiviin
Mia-tuotteen toppeihin ja housuihin sekä Intermezzon viekoittelevaan
Falpumtri-hameeseen, jonka kerrostettu helma korostaa jokaista lantion
liikettä.
Kaiken kaikkiaan messut tuntuivat olevan suurmenestys, mikä ei liene ihmekään, kun saman katon alla oli kaikkea kiintoisaa muodista ja kauneudesta hyvinvointiin ja liikuntaan. Itse pidin erityisesti Messukeskuksen rauhoittavana keitaana toimineesta hitaasta alueesta, jossa sai nauttia ihanan rentouttavasta joogasta – niin absurdilta kuin se kaiken messuhälinän keskellä kuulostaakin.
Tanssitarvikkeen blogin lisäksi myös messuilla vierailleet
voivat pysytellä messutunnelmissa vielä jonkin aikaa, jos ottivat osastoltamme
alennuskupongin mukaansa. Muistakaahan hyödyntää mainiot messutarjouksemme,
jotka ovat kupongilla voimassa aina joulukuun alkuun saakka!
-Rita
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti