perjantai 11. heinäkuuta 2014

Syksyn uutuudet!

Kesä ei ole vielä alkanut sään puolesta, mutta meillä täällä Tanssitarvikkeella on jo mielessä syksy. Miksi se syksy niin jo kuumottelee? Noh, mehän saadaan kaikki kivat uudet tuotteet silloin! Haluan jakaa teille muutamia uutuuksia, joita nähdään syksyn aikana myymälässä niin kuin verkkokaupassakin. Itsellä sormet jo syyhyää ja olisin valmis kotiuttamaan näistä uusista tuotteista melkein jokaisen! Tanssimaailmassa ei ole erillisiä kevät-/kesämallistoja tai syksy-/talvimallistoja. Merkit tuovat uutuuksia tarjolle noin kerran vuodessa. Parilla merkillä on vuoden mittaan pienempiä mallistoja, jotka ovat hyvin rajoitetun aikaan tarjolla. Mielenkiinnolla odotan, että alkaako tanssimaailmassa sykli jossain vaiheessa tihenemään vai pysytäänkö tässä kerran vuodessa syklissä.

Bloch- Warm Up Booties



Syksyllä saadaan bootseihin lisää värejä! Aikaisemmin bootseja oli tarjolla neljässä eri värissä, mutta jatkossa on saatavilla 7 eri väriä. Malliakin on sen verran paranneltu, että pohjassa on nykyään kumia, joten enää ei tarvitse liukastella! Näistä väreistä oma suosikkini on tuo ihana kirkkaan sininen.


SoDanca


SoDancalta saadaan uusia balettipukuja ja värejä valikoimiin. Muutkaan tanssijat eivät jää ilman, eli tulossa on uusia paitoja, hameita ja mekkoja!


Intermezzo


Intermezzolta saadaan uutta treenivaatetta! Tästä kollaasista voisin kotiuttaa omaan käyttööni kaiken! Alakulmassa olevat shortsit ovatkin matkalla käyttööni neon korallin värisenä ja pari päivää sitten saatiin näitä ihanuuksia meille myymälään. Saa tankotanssitreenit taas uutta puhtia! Intermezzo on myös kehitellyt haalarin, joka ei ole pelkästään acryylista tehtyä, vaan on 50% villaa. Pysyy sitten lämpimänä myös talvipakkasilla kun lähtee treenisalilta!


Lapsille


Lapsille lisää väriä! Papillonin säärystimiä saadaan syksyllä ihanissa räikeissä väreissä kuten pinkkinä, neon vihreänä ja turkoosina! Lapsille on myös tulossa värillistä treenihousua Papillonilta ja tarjolla on värit violetti ja tietysti pinkki. Eikä pidä unohtaa meidän pieniä luistelijoita! Jäällä tulee kylmä, joten Intermezzo on kehitellyt luistelupuvun, jonka sisällä on fleecevuori. Näin ne perheen pienimmätkin pysyvät lämpimänä jäällä!


Kaikkea kivaa siis on tulossa ja tässä oli vasta murto-osa uusista tuotteista. Jos löysit kollaasista jotain mistä pidit, kannattaa syksyllä pitää silmät auki kun tuotteet alkavat tupsahtelemaan myymälään ja verkkokauppaan. :)

-Kukka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti