torstai 27. kesäkuuta 2013

Timo Lindfors ja Rummos Elite Zeus lattarikengät



Timo on jo pitkään ollut meidän kanta-asiakas, niin pitkään että muistan ulkoa miehen kengän koon Rummoksen kengissä. Siksi pieni yhteistyö tuntuikin sopivalta. Alhaalta voit lukea miksi Timo valitse juuri ne Rummoksen Elite Zeus kengät.

"Pitkään tanssineena ja useita kenkäpareja kuluttaneena tiedän, että lattia on oman tanssiparin ohella kilpatanssin harrastajan tärkein ystävä. Lattiaan on saatava hyvä ote ja yhteistyön on oltava saumatonta. Ennen Rummosin kenkiä jouduin kuluttamaan uudet kengät kisakuntoon vähintään kuukauden ajan. Kun ensimmäisen kerran kokeilin Rummosin kenkiä, totesin, että moista kulutusta ei tarvitsekaan tehdä. Uudet kengät myymälän hyllystä jalkaan ja tuntuu kuin olisit iän kaiken pitänyt kenkiä jalassasi ja tuntuma lattiaan on heti luonnokas. Eli ei enää kilometrejä uusilla kengillä ennen kilpailua ja treeniä, vaan kengät jalkaan ja menoksi. Olen siis ollut enemmän kuin tyytyväinen, kun uudetkin kengät tuntuvat sukan omaisilta ja istuvat jalkaan hienosti alusta alkaen."

Nupukki


"Lesti on myös hyvä ja ainakin omaan leveähköön jalkaterääni sopiva. Raudaton kengän keskiosa antaa vapauden ojennuksille eikä enää tarvitse "katkaista" tukirautoja - kuten ennen muinoin."

Kiiltonahka



"On myös hyvä, että samasta mallista löytyy useampia nahkavaihtoehtoja: olen itse käyttänyt nahkaa, nupukkia ja kiiltonahkaista. Kaikkiin olen ollut tyytyväinen ja vaihtelu virkistää omaa mieltä ja antaa aina uutta potkua tanssiin."




Rummoksen Elite Zeus kengät löytyvät verkkokaupasta täältä: http://kauppa.tanssitarvike.fi/kauppa/index.php?page=product&product_id=3963&category_id=63

HUOM!
Rummoksen Elite Zeus kenkä kiiltonahkaisena on erikoistilaus. Jos olet kiinnostunut ota yhteys myymälään: helsinki@tanssitarvike.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti